Vaalitsijat

Politiikka kehiin, vaalit ovat ohi

2007-03-19T09:24:00.000+02:00

Sunnuntain vaalivalvojaiset osoittivat taas, että eduskuntaavaleista saadaan aikaiseksi yhden illan mittainen draama. Vaalien "tulos" ehtii muuttua illan mittaan monta kertaa, mikä jaksaa ihmetyttää ainakin Ison Pajan permannolle komennettuja toimittajia vaalista toiseen.

Tällä kertaa ihmettelyä ei tosin tarvinnut näytellä, sillä suurimpien puolueiden kamppailu oli harvinaisen tiukka.

Ainakin tämä Vaalitsija huokaisee helpotuksesta, kun vaalit ovat ohi. Ei siksi, että vaalikamppailussa tai puolueissa olisi ollut mitään erityistä vikaa. Luulen kuitenkin, että oikeasti kiinnostavat vaiheet ovat vasta edessäpäin. Kun puolueet alkavat keskustella uuden hallituksen muodostamisesta, kunkin on lyötävä tiskiin omat poliittiset tavoitteensa.

Vaalit ovat ohi, politikointi voi siis alkaa.

Energialla on monia asenteita maapallon kolkasta toiseen

2007-03-17T14:51:00.000+02:00

Blogipostaaminen on sitten vaikeata kun on skotlantilainen kaveri vieraisilla. Ensisijaisesti sen vuoksi, että hän juo mielellään olutta aamusta iltaan, mutta toissijaisesti siksi että en ole muutamaan päivään puhunut mitään muuta kuin politiikkaa.

Tutkija Jari Lyytinen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivulla (€), että Suomi on jäämässä pahasti jälkeen energiapolitiikan edistyksellisyydessä. Syy tähän on se, että Suomi tukeutuu vanhankantaisiin energiajärjestelmiin, kuten tehottomaan sähkölämmitykseen. Vanhankantaiset energiamuodot, kuten polttoöljyn käyttö omakotitalojen lämmikkeenä (HS Talous, €), tiputtavat meitä kelkasta jatkuvasti.

Tämä on varmasti totta, ja Suomi joutuu häpeään jos sitä vertaa esimerkiksi Ruotsin edistykselliseen energiapolitiikkaan. Tai saman suuntaista energiapolitiikkaa molemmat harjoittavat, mutta Ruotsi pyrkii olemaan liikkeissään Suomea nopeampi.

Mutta silti väitän, että meillä skandinaviassa asiat ovat huomattavan hyvin, ainakin verrattuna Isoon-Britanniaan. Ensinnäkin, väestömme ja koko yhteiskuntamme infrastruktuuri on paljon pienempi ja ketterämpi kuin britannian kaltaisissa väestöltään isoissa ex-imperiumeissa. Me pienemmät kansakunnat voimme vaihtaa lamput ympäristöystävällisempiin versioihin ja määrätä, että tästä edespäin talot on rakennettava tietyllä tavalla. Asia on erilailla britanniassa, missä suuri osa taloista on rakennettu ennen 1900-lukua, ja sellaista infrastruktuuria on vaikeaa nyt jälkikäteen muuttaa. Muutos olisi liian raskas.

Eikä haluakaan ole aivan samalla tavalla kuin meillä täällä Pohjoismaissa. Kyllä, skotlantilainen kaverini ihmettelee ja ihailee energiaystävällistä taloamme ja sitä miten kierrätämme kaiken ja pesemme vain täysiä koneellisia astioita tai pyykkiä. Mutta, takaisin kotona Glasgow'ssa hän asuu valtavassa 1800-lukulaisessa kerrostalossa, jossa ei ole kierrätyspisteitä ja lämmitys tapahtuu kaasulla kahden tunnin ajan aamulla ja illalla. Tällä tavalla vähän jälkeenjäänyttä systeemiä on vaikea muuttaa. Meillä asiat ovat onneksi toisin.

Paikallisasiat puhuttavat enemmän kuin pakkoruotsi

2007-03-16T11:11:00.000+02:00

Pakkoruotsi ja ruotsin kieli nousivat lopulta myös vaalikeskusteluihin. Ruotsalaisen Kansanpuolueen puheenjohtajalta Stefan Wallinilta on erilaisissa vaalitenteissä kyselty pakkoruotsista ja onko RKP hallituksessa takaamassa pakollisen ruotsinopiskelun.

Wallin on todennut puolueensa kannattavan yleissivistystä ja tukevan kaksikielistä Suomea. Hän ei omien sanojensa mukaan käytä termiä pakkoruotsi, koska muitakin aineita on pakko opiskella koulussa.

Paikallisesti ruotsinkielisillä tai kaksikielisillä alueilla on meneillään merkittävämpiä asioita kuin yleinen pakkoruotsi. Sipoon alueen liittäminen Helsinkiin puhuttaa Uudenmaan vaalipiirissä ja muuallakin Suomessa. Vaasan seudulla ruotsinkieliset vastustavat kielipoliittisista syistä Mustasaaren kuntaliitosta Vaasan kanssa ja länsirannikon ruotsinkieliset haluavat oman ruotsinkielisen poliisipiirin eivätkä yhteistyötä suomenkielisten kuntien kanssa. Sisäasiainministeriön asettaman työryhmän ajatuksena on muodostaa nykyisistä Kokkolan, Pietarsaaren ja Kaustisen kihlakuntien poliisilaitoksista yksi yhteinen sekä nykyisistä Vaasan, Mustasaaren, Närpiön ja Kyrönmaan kihlakuntien poliisilaitoksista toinen poliisilaitos.

Åbo Underrättelser teki kyselytutkimuksen Turun seudun ruotsinkielisille. Joka neljäs kyselyn vastaaja pitää tärkeimpänä vaalikysymyksenä palvelua omalla kielellä, joten aihe selvästi huolestuttaa alueen ruotsinkielisiä. Kyselyn vastaajien tärkeysjärjestyksessä seuraavana ovat terveydenhoito ja huolenpito sekä työllisyys, jotka ovat nousseet vaalikysymysten kärkeen myös koko maan kattavissa vaalikyselyissä.

Myös YLEn ruotsinkielinen uutis- ja ajankohtaistoimitus teetti Institutet för finlandssvensk samhällsforskningilla vaalitutkimuksen suomenruotsalaisten mielipiteistä. Tutkimuksen mukaan RKP lisäisi kannatustaan muiden puolueiden kustannuksella, ja ainoastaan Kansallisen Kokoomuksen kannattajista ei siirtyisi äänestäjiä RKP:n leiriin. Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Helsingin vaalipiirissä itse asiassa entiset RKP:n äänestäjät antaisivat tänä vuonna äänensä kokoomukselle.

Kyselyyn vastanneista yllättäen vain noin puolet on sitä mieltä, että RKP:n on ehdottomasti oltava seuraavassa hallituksessa. Tosin lisäksi 40 prosenttia sanoo, että haluaisi mielellään saada puolueen hallitukseen. Hieman yli 70 prosenttia vastaajista aikoo äänestää RKP:tä. Tietenkin myös jotkut suomenkieliset antavat äänensä puolueelle, joten tutkimustulosten perusteella RKP:n ennustetaan saavan takaisin yhden paikoista, jotka se menetti edellisissä eduskuntavaaleissa. Kaikki tietenkin riippuu lopulta eri kansanryhmien äänestysaktiivisuudesta. Ylihuomennahan se selviää.

SAK:n kampanja löi hutin ja osui maaliin

2007-03-13T00:01:00.000+02:00

Eikö tässä blogissa tosiaan ole vielä keskusteltu SAK:n kohutuista vaalimainoksista? Niistä, joita esiteltiin tv-uutisissa; jotka herättivät niissä esiintyneeseen sikapossuporvariin itsensä rinnastaneet yrittäjät sekä muutamat keskustan ja oikeiston ehdokkaat syyttämään SAK:ta jopa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan; mainoksista, jotka SAK:n johto veti pois, kun keskusjärjestöä lähellä olevat vasemmistopiiritkin hermostuivat niiden sisällöstä?

Verkon muissa blogeissa aiheesta kirjoitetaan hyvinkin kiinnostuneina. Ja mielipiteitä on laidasta laitaan.

Kokoomuksessa ollaan SAK:n mainoksesta kovin käärmeissään. Esimerkiksi Vaasan vaalipiirissä ehdolla oleva Linda Karhinen on suorastaan vetänyt herneen nenään: hänen mukaansa "SAK:n yrittäjiä loukkaava ja suorastaan halveksima [kirjoitusvirhe Karhisen, AL] mainoskampanja on selvä osoitus siitä, kuinka vääristynyt ammattijärjestön suhtautuminen on edelleen yrittäjiä kohtaan." Nuori varsinaissuomalainen demariehdokas Esa Suominen puolestaan puolustaa SAK:n kampanjaa henkeen ja vereen ja ihmettelee, miksi järjestö luopui mainoksista ilman kunnon taistelua.

Olipa vasemmistopuolueiden ja SAK:n historiasta kumpuavasta yhteistyöstä mitä mieltä tahansa, niin se on myönnettävä, että ammattijärjestön mainoskampanja on täyttänyt tehtävänsä yhdessä päämäärässään. Tarkoitus oli saada aikaan keskustelua, ja siinä SAK onnistui.

Mainosten vaikutusta äänestysaktiivisuuteen tai vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kannatuksen muutoksiin voi ainoastaan arvailla. Edes vilkas ennakkoäänestys ei vielä takaa aiempaa korkeampia äänestysprosentteja.

Lähes kaikki ovat kaipaavinaan politiikkaan lisää politiikkaa ja enemmän räväkkyyttä. Kun vaalien alla sitten joskus esitetään vähän kärjistävämpiä mainoksia, niistä nousee heti suuri haloo. Vastustajat ja lehdistö etsivät virheitä mainoksista suurennuslasien kanssa.

SAK:ta voi aiheellisesti syyttää ajattelemattomuudesta ja huonosta mausta. Ehkä myös mainoksista suivaantuneet yrittäjäpomot voisivat miettiä suhtautumistaan. Sanotaanhan, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, ja ettei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vaalien alla käytävä keskustelu jää vaisuksi. Vaaleihin on toki aikaa vielä lähes kaksi viikkoa, joten puolueilla, niiden puheenjohtajilla ja ehdokkailla on hyvää aikaa parantaa. Jos nämä vaalit kuitenkin muistetaan vain SAK:n mainoksista, niin vikaa täytyy kyllä etsiä jostain muualta kuin Hakaniemen torin laidalta. Ammattiyhdistysmiehet sentään yrittivät parhaansa, jotta "välivaalienkin" alle saatiin puheenaihetta.

Uni ei tule vielä pitkään aikaan

2007-03-12T15:10:00.000+02:00

Kiihkeäksi käy ennen kuin loppuu. Kunnes alkaa heti saman tien uudestaan. Tämän viikon sunnuntaina on selvillä, miten maa lähtee makaamaan seuraavan neljän vuoden ajaksi. Heti maanantaina alkaa uusi vääntö, kun erilaiset, hallitus- ja ministerivaihtoehtoja käsittelevät paperit otetaan kassakaapeista. Jos yöunet ovat kampanjan aikana jääneet vähiin, ei uniasioihin ole luvassa helpotusta vielä pitkään aikaan, jos nalli napsahtaa omalle kohdalle. Tosin näissäkin hommissa sitä saa mitä tilaa.

Valtakunnan tasolla loppumetrit ovat vaikuttaneet jopa yllättävän siisteiltä - mitä nyt se toinen iltapäivälehti yrittää vielä kaataa lisää vettä myllyyn ja muuan palkansaajajärjestö kääntää itseironialla vaikeudet voitoksi. Onkohan kukaan muu ihmetellyt, mistä Iltalehti on mahtanut saada herra Luhtasen puhelinkeskustelut selville? Medialle kun ei kuuntelulupia myönnetä.

Viimeisiä ääniä kaivetaan epätoivon vimmalla myös maakunnista. Ainakaan Satakunnassa vastakkainasettelun aika ei ole ohitse, jos katsoo tilannetta vaikkapa kokoomuksen riveissä. Kampanjaansa euron poikineen käyttänyt porilainen asianajaja Sampsa Kataja on käynyt vetämässä avauslyöntejä niin jääpallojoukkue Narukerän kuin kiekkoseura Ässienkin kotiotteluissa. Urheilumiehen statusta korostavan Sampsan kampanjaa vauhditettiin viime lauantaina muun muassa Porin kävelykatua pitkin juoksevalla mainosbanderollilla (!), jota päin ajautuneet palkittiin ääniharavalla. Syytä onkin, sillä vastassa on Rauman Lukon toimitusjohtaja Jyrki Santala, joka pääsee Äijänsuon hallille jo työnkin puolesta. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että nykyinen Lukon päävalmentaja, vielä viime vuonna Porin Ässät hopealle valmentanut Mika Toivola on nyt ilmoittanut julkisesti tukensa Jyrki Santalalle. Jännäksi menee, niin kaukalossa kuin kabineteissa. Oma sanansa on vielä sanottavanaan myös ex-kansanedustaja Jouni "Robinson" Lehtimäellä, jolla on takanaan ainakin Kalevi "Korsto" Lammisen ja porilaisen salibandyväen tuki.

Kova tilanne on myös toisella laidalla. Vasemmistoliiton Veijo Puhjoa haastaa toden teolla hyökkäystrio Nummelin (ei turkulaista puolustajasukua)-Hirvonen-Sandberg. Kaksi paikkaa on kiikarissa, mutta tiukaksi menee: lisäpaikkoja kun odottavat muutkin. Ruuan määrästä asia ei varmastikaan jää kiinni: omien telttojensa voimin Porin kävelykadulla viime lauantaina päivystäneet Nummelin ja Hirvonen jakoivat kymmeniä paketteja makkaraa ja litrakaupalla soppaa. Nälkäisten vatsat eivät Porissakaan suudelmista täyty.

Aiemmin mainitun itseironian voimaan luotetaan myös paikallistasolla. Sdp:n Helena Heljakka oli tuonut Eetunaukiolle Sisu-miehistönkuljetusajoneuvon, jolla viitataan läheisesti mainoslauseeseen "reilusti, turvallisesti, suomalaisella sisulla". Porissa tunnetusti aktiivinen toriparlamentti näki Sisussa muutakin symboliikkaa, kun asiaa peilattiin taannoin valtakunnallistakin julkisuutta saaneeseen uutiseen. Sisulla varmasti aukeaa raskainkin ovi, saas nähdä ulottuuko vääntövoima Arkadianmäelle asti.

Vaikka monet ovatkin kritisoineet eduskuntataistoa särmättömäksi, löytyy asetelmasta kuitenkin vielä mukavasti vääntöä sunnuntaita ajatellen. Suosiotaan kasvattaneen ennakkoäänestyksen perusteella voi ainakin arvella, että äänestysaktiivisuus nousee viime vaaleista selvästi. Ennustankin, että tuleva vaalitulos tuo Arkadianmäelle paljon uusia kasvoja. Televisiot siis auki sunnuntai-iltana: silloin on luvassa vuoden jännittävin viihdeohjelma.

Arkadianmäen pölyinen sateenkaari

2007-03-08T20:31:00.000+02:00

Tilastojen mukaan valtaväestöstä noin kuusi prosenttia on homoseksuaaleja. Numero kuulostaa pieneltä, koska 94 prosenttia on muuta. Median päähenkilöt ja politiikan johtajat ovat yleensä keski-ikäisiä tai sen vaiheen ylittäneitä miehiä, joiden ymmärrys rajoittuu käsittämään ainoastaan miehen ja naisen yhdessäolon. Jo äidinmaidosta imetty perhemalli on ja pysyy eikä muita vaihtoehtoja oteta huomioon. Myös näissä vaaleissa tabu, seksuaalivähemmistöt, jäävät valtamediassa huomioimatta eivätkä suurin osa ehdokkaistakaan näe syytä puhua tasa-arvosta muuten kuin työelämän eurojen ja sukupuolten tasolla. Vastakkainasettelun aika, seksuaalisuuksien kannalta, ei ole ohi.

Suomenruotsalaisia on Suomessa suurin piirtein saman verran kuin seksuaalivähemmistöjä. Ruotsinkieltä puhuvalla vähemmistöväestöllä on oma puolue, joka on istunut hallituksessa vuodesta 1979 lähtien. Ruotsalaisten kansanpuolueella on ollut vähintään kymmenkunta edustajaa eduskunnassa aina, mikä ei ole suhteellista seksuaalivähemmistöjen edustajien kanssa. Jos Oras Tynkkynen on ainoa homoseksuaaliksi ilmoittautunut läsnä olevista päättäjistä, seksuaalivähemmistöjen edustus jää alle prosenttiin kahdestasadasta kansanedustajasta.

Suomenruotsalaisten asema Suomessa ei ole suoraan verrattavissa seksuaalivähemmistöihin, sillä eri kieli ei rajoita oikeuksia Suomessa, toisin kuin eri seksuaalisuus. Ilman seksuaalivähemmistöjen edustajia tasa-arvon toteutuminen on vaikeaa, sillä valtaväestö ei jaksa olla kiinnostunut pienien prosenttien ongelmista. Uusien kaappien ovien raottaminen eduskunnassa aukaisisi silmät sekä Arkadianmäellä että mediassa. Kaapista putkahtaisi tilastojen mukaan kaksitoista kansanedustajaa, jotka saisivat varmasti enemmän näkyvyyttä niin mediassa kuin eduskuntasalissakin. Tasa-arvosta voitaisiin jopa keskustella muutenkin kuin eurojen tasolla.

Kansanedustajia ja imagoyksilöitä

2007-03-07T23:05:00.000+02:00

Vaatimattomat suomalaisetkin jaksavat aina sopivassa välissä ylpeillä sillä, että juuri Suomessa miehet ja naiset olivat tasa-arvoisia äänestäjiä ja ehdokkaita ensimmäisenä maailmassa.

Mutta mikä on muuttunut sadassa vuodessa? Maa ainakin, mutta onko eduskunta pysynyt mukana? Poliitikon ihonväri ja sukupuoli korostuvat yhtä lailla USA:n presidenttikandidaattien kampanjoinnissa kuin kansanäänestyksessä Arkadianmäelle.

Hollantilainen ystäväni sanoi, että hänen mielikuvissaan Suomi on kuin Alankomaat 90-luvulla: Hyvinvointijärjestelmä on vielä purkamatta ja kansainvälistyminen käynnissä. Tulisiko Helsingin kaupunginvaltuutettu Zahra Abdullasta sitten Suomessa sellainen edelläkävijä kuin Ayaan Hirsi Alista Alankomaissa, ulkomaalaissyntyinen kansanedustaja.

Vuoden maahanmuuttajamies-palkintoa ei Suomessa jaeta. Maahanmuuttajanainen-palkinto sen sijaan kyllä. Abdulla sai palkinnon muutama vuosi sitten. Maahanmuuttajanaisten julkisuussuhde vaikuttaa jotenkin helpommalta kuin maahanmuuttajamiesten. Naiseudella saa politiikassakin median huomion. Vaikka huomion taso sitten olisikin vaatteissa, kampauksessa ja meikeissä.

Mutta miksi vaikka suomenvietnamilainen äänestäisi esimerkiksi suomenetiopialaista? Ajatteleeko äänestäjä maahanmuuttajaehdokkaan edustavan maahanmuuttajia? Heidi Hautala on kertonut äänestäneensä viime eduskuntavaaleissa Zahra Abdullaa.

Nyt kansanedustajaehdokkaina on 30 maahanmuuttajataustaista ihmistä. Heistä osa on sellaisten puolueiden listoilla, joilla ei tunnu olevan maahanmuuttoon minkäänlaista osaa tahi kiinnostusta. Mutta palveleeko sekään ketään, että tiedotusvälineet leimaavat näitä ehdokkaita imagosyistä valituiksi.

Mutta kuten tässäkin blogissa on jo useaan otteeseen todettu, asiat eivät välttämättä sillä parane, että ihminen äänestäisi ihmistä. Äänensä loppusijoitusta ei voi tietää, ja valittuja sitoo puoluekuri.

Taitaapa suomalaisilla olla syytä ylpeilyyn sittenkin, kun USA:n presidentti on nainen, ja ehkäpä vielä joku muu kuin valkoinen. Tosin sitten kun näin käy, eivät ihonväri ja sukupuoli enää ehkä olekaan niin ihmeellinen juttu.

Superyliopistolainen jälkijunassa

2007-03-07T04:40:00.000+02:00

Monet vaaliagendat ovat pendolinoja; esimerkiksi superyliopistoja koskeva keskustelu on opiskelijoiden osalta auttamattomasti jälkijunassa. Meidän nuorten tulee äänestäjinä katsoa peiliin. Opintotuenkin korotusta odotimme monta vuotta mykkinä. Oletimme, että pelkästään opiskelijajärjestöjen vaatimukset saavat opintotuen nousuun. Jos suurimpien puolueiden kampanjalupauksia on nyt uskominen, kasvaa opintotuki tulevalla hallituskaudella sen 15 prosenttia. Meidän tulee varmistaa lupaus keskittämällä äänemme vaaleissa niille, jotka edustavat erityisesti opiskelijoita Arkadianmäellä.

Opintotuen köydenveto on pitkään ollut trendiaihe, joka jättää katveeseensa helposti uudemmat tärkeät kysymykset. Puolueiden jäykät vaalikampanjat eivät tartu tuoreisiin aiheisiin elleivät nuortenjärjestöt itse nosta agendoja keskusteluun. Poliitikan kankeutta kuvaa osuvasti myös tiettyjen oppiaineiden opiskelijamäärien säätely. Niitä ei edelleenkään räätälöidä vastaamaan työmarkkinoiden tämänhetkistä kysyntää.

Tekniikan akateemisten liiton toiminnanjohtaja Heikki Kauppi toivoo, että etenkin tekniikan alan ylimmässä koulutuksessa satsattaisiin määrän sijasta laatuun: ”Insinöörien määrällä kilpailu on muutenkin Suomen kannalta tuhoon tuomittu linja. [..] On koko kansakunnan tulevan menestyksen kannalta välttämätöntä korottaa teknillisten yliopistojen valtion budjetista tulevien määrärahojen tasoa vähintään 150 miljoonalla eurolla tulevassa hallitusohjelmassa.”

Eilen tellu-uutisissa näytettiin, kuinka TAIKin opiskelijat ilmaisivat mielenosoituksella vastustuksensa Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhdistämisestä. Taideaineiden opiskelijat pelkäävät, että heidän kaupallinen riippumattomuutensa on vaarassa, ja että taideaineiden merkitys vähenisi Sailaksen työryhmän kaavailemassa ”superyliopistossa”.

Vaikka taikkilaiset näkevät Sailaksen säkeet miltei saatanallisina, niin elinkeinoelämä antaa yliopistojen yhteen sulautumiselle siunauksensa ja sellaiset 200 miljoonaa euroa siihen päälle.

Kysymys kuuluukin, tulisiko opiskelijoihin satsata myös kehittämällä heidän opinahjojaan vastaamaan enemmän elinkeinoelämän vaateisiin? Jos tulisi, niin eikö opiskelijoiden tulisi pyrkiä tuomaan mielipiteensä päätöksentekoon muun muassa siitä, mitkä ovat ne koulut, jotka yhdistyisivät huippuyksiköiksi?

Sailaksen johdolla työskennellyt työryhmä mieltää, että ”maailmanluokan yliopistoa” koskevat päätökset tulisi tehdä jo tämän vuoden aikana. Huippuyliopiston kohtalosta päättää siis jo seuraava hallitus ja ehkä sinunkin äänestämä ehdokkaasi.

Heikki Kauppi vertaa etenkin teknillisten yliopistojen rahoitusta opiskelijaa kohti talvisotaan: ”Kansainvälinen kilpailu on luonteeltaan totaalista ja insinöörikoulutuksen globaalissa laatukilpailussa vastustajilla on suhteellisesti viisinkertainen henkilö- ja kymmenkertainen materiaaliylivoima.”

Ehkei Sailaksen ryhmän ehdotelma valtionhallinnosta irtautuvasta yliopistosta ole välttämättä niin huono asia taideopiskelijoillekaan. Hätään olisi ehkä enemmän aihetta, jos yliopistojen hallinnollista yhdistämistä valtion alaisuudessa jatketaan ilman lisärahoitusta.

Maailman menestyneimmät yliopistot ovat itsenäisiä ja vapaita. Ne muistuttavat toimintatavoiltaan enemmän yrityksiä, jotka etsivät lahjakkuuksia campuksilleen.

Suomen koulutusjärjestelmä on peruskoulutuksen kattavuudeltaan hyvä. Matkalla oppilaasta opiskelijaksi terä kuitenkin tylsistyy: suomalaisista yliopistoista maailman 500 parhaan listalle mahtuu vain kolme - eivätkä ne ole lähelläkään kärkeä.

Lähde: Heikki Kaupin kirjoitus Vieraskynä-osiossa Helsingin Sanomissa 26. helmikuuta 2007

Enemmän tukea kielivähemmistöjen äänitorville

2007-03-06T00:30:00.000+02:00

Harvoinpa tulee ajatelleeksi, että Suomessa on noin kaksikymmentä kuntaa, joissa enemmistö asukkaista puhuu ruotsia ja suomi on vähemmistökieli. Länsirannikolla, Vaasan pohjoispuolella, sijaitsevassa Pietarsaaressa paikallislehdet ovat mielenkiintoisessa tilanteessa: Jakobstads Tidning edustaa erästä maan vähemmistöryhmistä, suomenruotsalaisia, mutta paikallisesti vähemmistöä edustaakin suomenkielinen Pietarsaaren Sanomat. Kaupungissa yli puolet asukkaista puhuu ruotsia, ja kun mukaan lasketaan pienet ympäristökunnat, ruotsinkielisten ylivoima kasvaa huomattavasti.

Silti kumpikaan paikallislehdistä ei saa valtioneuvoston myöntämää lehdistötukea, jolla tuetaan muun muassa vähemmistökieltä puhuvien tiedonsaantia ja mahdollisuutta lukea omankielistä lehteä.

Muuhun Eurooppaan verrattuna tilanne on poikkeuksellinen, sillä muualla maan vähemmistökieltä edustavat sanomalehdet saavat rahallista tukea. Suomessa suurimpia lehdistötukia ei anneta vähemmistökulttuurien tukemiseen, vaan isot rahat jaetaan puoluelehdille.

Jo tässä vaiheessa vuotta suurimpien puolueiden äänenkannattajat ovat saaneet satoja tuhansia euroja. Ruotsinkielisistä lehdistä muutama saa vuosittain tukea selviytyäkseen taloudellisesti ja ylläpitääkseen ruotsinkielistä paikallisuutisointia, mutta rahasummat ovat pieniä. Viime vuonna Uutispäivä Demari sai valikoivaa lehdistötukea lähes 1,7 miljoonaa euroa, kun ruotsinkielisistä lehdistä eniten tukea saanut Hufvudstadsbladetkin sai ainoastaan hieman reilut 200 000 euroa.

Ruotsinkieliset sanomalehdet ovat keskittyneet muutamaksi ketjuksi ja tekevät yhteistyötä. Niiden tulevaisuus ei kuitenkaan ole täysin varmalla pohjalla, koska suomenruotsalaisten määrä vähenee. Lehtiä luetaan yli kielirajojen, mutta useimmiten kaksikieliset kotitaloudet tilaavat alueella ilmestyvistä lehdistä hallitsevimman eli laajimman ja tiheimmin ilmestyvän. Tämä on hyvä asia Jakobstads Tidningille, huono useimmille muille ruotsinkielisille lehdille. Lehdistötuen jakautumista tulisikin uudistaa niin, että puoluelehtien sijaan suurimmat rahat annettaisiin vähemmistökieliä edustaville lehdille.

Puolue, joka huolehtii kannattajistaan vai puolue, jonka lupauksiin voi luottaa?

2007-03-06T00:07:00.000+02:00

FST:n eilisessä Valdebatt-ohjelmassa suomenkieliset poliitikot herättivät myötätuntoa. Eero Heinäluoma, Timo Soini, Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen puhuivat rohkeasti ja kiitettävän vuolaasti ruotsia, vaikka esimerkiksi Vanhasen ääntäminen oli enimmäkseen jäykkää ja Katainen joutui kysymään käännöstä muun muassa sanoille vanhainkoti ja ratkaisu. Ruotsinkielisten Bjarne Kalliksen ja Stefan Wallinin esiintyminen oli tietenkin luonnollisempaa kuin sanojaan hakeneiden suomenkielisten, mutta sympatiapisteitä kovalla yrittämisellä sai.

Samassa vaalikeskustelussa poliitikkoja pyydettiin pareittain kehumaan toistensa puolueita. Soini kehaisi RKP:n olevan “puolue, joka osaa huolehtia kannattajistaan”. Wallinin vastaus oli, että perussuomalaisten lupauksiin voi luottaa: “Lupasitte vastustaa yo-ruotsia ja niin olette tehneetkin.” Ohjelma uusitaan tänään tiistaina iltapäivällä FST5:llä.

FST:n ohjelmassa Spotlight puolestaan ehdittiin jo helmikuun puolivälissä käsitellä eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikampanjoiden rahoitusta: kuka poliitikkojen kampanjat oikein maksaa? Lainsäädännöstä huolimatta vaalirahoitukset pysyvät salaisina. Muissakin medioissa aiheesta uutisoitiin, mutta myöhemmin. Jos Spotlight jäi näkemättä, jaksoja voi katsella ohjelman nettisivuilla.

Jos saisikin äänestää kolmea ehdokasta

2007-03-05T09:13:00.000+02:00

Yllättävän monet ihmiset eivät tiedä tai ymmärrä suomalaista vaalisysteemiä. Siksi on hassua, ettei vaalitavasta ja äänten laskennan menetelmistä keskustella julkisuudessa nykyistä enempää. Onko vaalitavan selittäminen liian vaikeaa? Avaisiko menetelmistä keskusteleminen liikaa tilaa nykyisen järjestelmän kritiikille?

Tässä blogissa on kaksi kertaa aiemmin pohdittu sitä, olisiko ns. pitkien listojen vaali parempi kuin henkilövaali. Siis pitäisikö meidän äänestää puoluetta vai poliitikkoa?

Tämä valinta ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto vaalijärjestelmistä puhuttaessa, vaan systeemejä on monenlaisia. Tiesittekö esimerkiksi sen, että Suomen vuoden 1906 vaalilain mukaan äänestäjät saivat merkitä lippuun mielestään kolme parasta ehdokasta? Minä en ainakaan tiennyt, ennen kuin luin professori Hannu Nurmen mielenkiintoisen artikkelin (pdf) suomalaisesta vaalitavasta ennen ja tänään.

Toki artikkeli käsittelee osin sellaisia matemaattisia hienouksia, joista maallikko ei pääse perille, mutta toisaalta siinä puhutaan juuri sellaisista teemoista, joita pitäisi avata myös niin sanotulle suurelle yleisölle.

Keskeinen väite Nurmen kirjoituksessa on se, että kolmen ehdokkaan systeemissä todella luotettiin äänestäjien kykyyn ilmaista näkemyksiään. Myös vaalivapaus oli suurempi.

Jos tällainen systeemi toimi Suomessa sata vuotta sitten, voisiko se toimia nytkin? Innostaisiko se ihmisiä seuraamaan politiikkaa ja sen tarjoamia vaihtoehtoja nykyistä enemmän?

Seksuaalisuus vaaliteemana

2007-03-02T00:38:00.000+02:00

Ranneliike- ja lepakkolaakso.net -sivustoilla seurataan vaaleja "sateenkaarenvärisestä näkökulmasta". Sivustojen päämääränä on osallistua vaalien keskusteluihin seksuaalivähemmistöjen suulla, mutta ennen kaikkea nostaa esiin vähemmistö-ehdokkaita. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi julkisesti homo kansanedustaja. Ranneliike.netissä esitellään noin parikymmentä seuraavalle eduskuntakaudelle pyrkivää ehdokasta, jotka eivät myöskään ole heteroita.

Julkisesti seksuaalivähemmistön edustajiksi lukeutuvat ehdokkaat ovat vihreitä, punaisia tai tosi punaisia. Suomen eduskunnan ensimmäinen avoimesti homo kansanedustaja, Pirkanmaan ehdokas, Oras Tynkkynen (vihr.), kertoo, miksi kansanedustajat uskaltavat puhua homoseksuaalisuudestaan niin vähän. ”Ahdasmielisissä puolueissa avoimesti HLBT*-vähemmistöön kuuluminen voi olla raskasta”. (*HLBT=homo, lesbo, bi- ja transseksuaalit). Ahdasmielisiä puolueita Tynkkynen ei suostu luettelemaan, mutta huomauttaa kaikkien muiden puolueiden olevan vihreitä konservatiivisempia HLBT-asioissa.

Ranneliike.netistä löytyy lista puolueiden jakautumisesta syksyn hedelmöityshoitolakiäänestyksessä, josta näkyy Tynkkysen viittaama ahdasmielisyys. Vapaamielisempaa lakia vastaan äänestivät enemmistö keskustan ja kokoomuksen edustajista ja kristillisdemokraateista jokainen. Porvaripuolueiden ja kristillisdemokraattien ehdokkaista yksikään ei katso kuuluvansa sateenkaarivähemmistöön. Sateenkaarihallitukseen haluaisivat kuitenkin jokainen.

Miksi ranneliike kokoaa tällaisen listan? Miksi ehdokkaat haluavat tuoda julki seksuaalista suuntautumistaan? Ranneliike.netin ylläpitäjä Sami Mollgrenin mukaan vähemmistöehdokkaat tuotiin esiin valtamedian vaikenemisen takia. ”Haluamme myös herättää keskustelua siitä, ettei politiikka ole ensisijaisesti valkoisen heteromiehen hiekkalaatikko, jossa valkoiset heteronaisetkin ovat altavastaajina muista ryhmistä puhumattakaan”.

Avoimesta seksuaalisuudesta voi olla myös hyötyä. Tynkkysen mukaan ”ainoa homo”-superlatiivilla on uutisarvoa, minkä ansiosta Suomen nuorin kansanedustaja on saanut enemmän huomiota mediassa. Julkisuushakuisuus ei kuitenkaan ole Mollgrenin mukaan ehdokkaiden ranneliike.nettiin listautumisen tavoite. ”Niin kauan kuin tässä maassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole täysin tasa-arvoisia valtaväestön kanssa, on sateenkaarivähemmistöön kuuluminen tai sen oikeuksien puolesta liputtaminen asia, jota voi pitää eduskuntavaaleissa merkittävänä asiana”.

http://ranneliike.net/artikkelit.php?alue=eduskuntavaalit2007&juttu=erikoiset

http://www.orastynkkynen.fi/

Aivoimun uhrit

2007-02-28T23:11:00.000+02:00

Kimppakämppäämme muutti nuori australialaisnainen. Hänenlaisensa maahanmuuttajat taitaisivat kelvata kenelle tahansa. Paitsi Perussuomalaisille.

24-vuotias biokemisti aloittelemassa tohtoriopintojaan Alzheimerin taudista. Tätä ennen hän on asunut jo Euroopassa ja innostui muuttamaan Suomeen suomalaisiin tutustuttuaan.

Hänen Suomeen muuttoaan helpotti se, että sukunsa on kotoisin Alankomaista, ja hän itsekin on EU-kansalainen. Käytännön esimerkin suomalaisesta byrokratiasta ja maahanmuuttajista tarjosi kuitenkin heti yksinkertainen asia: todistus oleskeluoikeuden rekisteröinnistä. Kyseinen paperi kolahti postiluukusta. Uudella asukkaallamme ei ollut aavistustakaan, mikä paperi kuoresta löytyi. Koko arkki oli suomeksi. Kielitaidottoman on vaikea arvailla suomalaisia sanoja. Paikallisille ystäville on tarvetta tavallisessa arjessa.

Eduskuntavaalikampanjoissa maahanmuutto muodostuu arvokysymykseksi, joka määrittelee puolueen inhimillisyyttä. Suomalainen äänestäjä ei taida pohtia, mitä kansanedustajat tällaisille asioille voivat, tai miten ministerit vaikkapa EU-tasolla voivat vaikuttaa Euroopan sulkeutumiseen tai avautumiseen. Jotain kuitenkin kertoo puolueen kanta siitä, ketä ja paljonko Suomen rajojen sisäpuolelle toivotetaan tervetulleeksi.

Eräs puolueiden mielipiteitä jakava seikka on ulkomaalaisten maksuton koulutus. Opetusministeri Antti Kalliomäki on sanonut, että maksut voitaisiin ottaa käyttöön vain, jos ne parantavat kansainvälistymistä korkeakouluissa. Mitä tämä sitten tarkoittaisi? Kenen kanssa kansainvälistyä, jos tänne ei tule ketään lukukausimaksuja maksamaan. Kalliomäen mukaan maksut eivät myöskään saa olla avaus suomalaisen korkeakoulujärjestelmän muuttamiselle maksulliseksi. Epäilen.

Yleensä ulkomaalaiset opiskelevat Suomessa stipendin tai apurahan turvin tai muilla varoilla. Ulkomaalaisen opiskelijan on itse huolehdittava toimeentulostaan, Suomen valtio ei sitä tee.

Ainakin Suomeen uskaltautuneet tekevät elämästä kiintoisampaa. Ehkäpä niin voisi käydä muuallakin kuin kimppakämpissä. Sitä ennen voi itse kukin testata vaikka suomalaisuuttaan.

Miten Sinä haluaisit kuolla?

2007-02-27T19:43:00.000+02:00

”Yksi yhteiskunnan sivistyksen mittareista on se, miten heikoimpia ja haavoittuvimpia ihmisiä kohdellaan. Vanhusten ihmisarvon toteutumiseksi maassamme tunnutaan tarvittavan yhtenäinen vanhustenhoitolaki, jossa määritellään vanhusten oikeudet.” (kristillisdemokraattien vanhuspoliittinen ohjelma)

”Eutanasiaa ei tule laillistaa ja potilaan oikeus hyvään saattohoitoon tulee turvata. Kuolevien potilaiden inhimillistä ja tasokasta saattohoitoa on kehitettävä ja saatava se hoitopaikasta riippumatta kaikille mahdolliseksi. Saattohoitokotien kehittämät hoitomallit tulee saattaa osaksi yhteiskunnan muuta sairaanhoitojärjestelmää.” (kristillisdemokraattien vaaliohjelma)

Tulevaisuuteen sijoittuvassa Sci-fi-sarjassa Futurama ihmiset lähetetään vanhusten omalle planeetalle, kun he täyttävät 150 vuotta. Planeettaa vartioivat robotit eikä sinne ole pääsyä ulkopuolisilla. Planeetalla vanhukset kuljetetaan liukuhihnalla säiliöihin, joissa he näkevät virtuaalista unta leppoisista päivistä vanhainkodissa.

Fiktio pystyy käsittelemään vaikeaa aihetta monipuolisemmin ja rohkeammin kuin politiikka. Miten vanhenemiseen ja kuolemaan oikein pitäisi suhtautua? Millainen on hyvä vanhuus, millainen on hyvä kuolema? Poliittinen kieli puhuu rahasta, resursseista ja eläkeindekseistä. Aiheen hämmentävyys piiloutuu politiikassa helposti byrokraattisen diskurssin alle.

Arvoista puhuminen näyttää kyynisenä aikanamme helposti naiivilta, jopa naurettavalta. Lupaukset on todettu valheellisiksi ja ihmiset petollisiksi niin monesti, että ironia peittoaa ylevyyden kevyesti.

Tilanteesta hyötyvät ehkä hieman yllättäen kristillisdemokraatit, sillä kristillisdemokraatit pystyvät perustelemaan arvonsa historiasta, uskonnosta ja kulttuurista nostetuilla arvoilla uskottavammin kuin muut puolueet; yhdistämään arvot ja politiikan ilman, että lopputulos vaikuttaa tekopyhältä.

Perussuomalaisten vaaliohjelma taas on esimerkki epäonnistumisesta. ”Moraaliton meno ei saa jatkua, vaan arvot on laitettava tärkeysjärjestykseen. Vanhustenhuollon nykytilan kohentaminen on siinä järjestyksessä ensimmäinen”, julistaa ohjelma.

Mitä on tämä moraali, johon perussuomalaisten ohjelmassa viitataan? Onko jokaisella ihmisellä omansa? Vai onko moraali sitä, että kaikki, jotka haluavat kuolla yksin märässä sängyssä, nostavat kätensä ylös ja astuvat takavasemmalle?

”Mutta kun inhimillinen vanhuus maksaa”, rutisevat puolueet.

Eläkepommi räjähtää silmille eikä lapsillemme jää kuin maksettavaa. Matrix-tyyppisiin säiliöihin vaan ja kauniita unia.

Mutta huonomminkin voisi olla. Elokuva Children of Men (Ihmisen pojat) sijoittuu vuoteen 2027, jolloin maailmaan ei ole syntynyt uutta ihmislasta 18 vuoteen. Tulevaisuuden toivon puuttuessa ihmiset keskittyvät lähinnä sotimiseen ja toistensa vainoamiseen. Ihmiskuntaa odottaa elokuvassa vihoviimeisen eläkepommin posahdus, ei mikään todellisuuden suuren ikäluokan suutariksi jäävä tussahdus.

Rakkautta ja piikkilankaa

2007-02-26T21:56:00.000+02:00

"Vain ensimmäiset noin kaksi viikkoa tunsin kiinnostusta olla pääministerin kanssa. Sitten aloin pikkuhiljaa ihastua tähän pitkään 197-senttiseen Mattiin, joka asui virallisen roolin sisällä, siihen joka oli rauhallinen, sarkastisesti huumorintajuinen, luotettava ja hellä... sain Matilta tekstiviestin noin viikon tuntemisemme jälkeen: `Sinusta en päästä irti!`"

"Kun siis aloin vuoden 2003 jälkeen erottaa Jaakko Laakson eri suuntiin kutomia verkkoja, ymmärsin ettei evolutiivista kehitystä tapahtunutkaan vain luonnossa... Jaakko Laaksokaan ei ollut vain ajastaan jälkeen jäänyt harmiton reliikki, vaikka olin joskus niin luullutkin."

Viikonloppuna tein ns. väyryset. Luin ensin lauantaina Susan Kurosen Pääministerin morsiamen muutamassa tunnissa ja seuraavana päivänä Suvi-Anne Siimeksen Politiikan julkisivun. Hyvin erilaisella tekniikalla kootuissa kirjoissa ei ole suoraa vertailtavuutta, mutta perusydin on sama: alkukevään kohuteoksissa pääsevät ääneen pettyneet naiset. Miehiin pettyneet naiset.

Kirjojen perusteella Kurosen suhde miehiin on vähemmän traumaattinen. Suhteen alkua kuvaillaan kuin Reginassa ikään: autossa suudellaan niin että ikkunat menevät huuruun, saunan jälkeen harrastetaan kiihkeää vaakamamboa ja romanttiset tekstiviestit lentelevät. Rakkauden lomassa Euroopan päämies laittaa kerta toisensa jälkeen samaa herkkua: pihviä ja uuniperunaa.

Nami nami, oli se herkullista!

Siimeksen suhde miehiin on kirjan perusteella traumaattisempi: kiitoksen sanaa ei heru kuin aviomiehelle, Kari Penkkilälle. Sen jälkeen kaksilahkeiset kuulevat kunniansa: sanan säilää maistaa etunenässä punakoneen hyökkäysketju Tennilä-Laakso-Seppänen, mutta osansa saavat myös Matti Viialainen, Veijo Puhjo ja Martti Korhonen. Myrkyllisin sanan säilä on suunnattu Vasemmistoliiton 15-vuotisjuhlaristeilyn väelle, jotka Kansainvälistä laulaessaan saivat Suvi-Annen voimaan pahoin:

Ei laulun sanojakaan kirjaimellisesti otettu, senhän näki jo siitä, että laulun säkeet "Nälkä meil on aina vieraanamme" ja risteilyväen keskimääräinen painoindeksi olivat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Auts.

Vaikka Vanhasen ja Susanin suhde kompleksisesti päättyikin, antaa kirja kuitenkin uudenlaisen kuvan 2000-luvun keskustalaisesta perusjörrikästä. Se kuva on kaukana Mikko Niskasen Kahdeksassa surmanluodissa tulkitsemasta pienviljelijä Pasista: siinä, missä Pasi rakasti naistaan vain kunnon ponuissa, osaa moderni Matti paitsi rakastaa nollatoleranssipohjalta, myös laittaa ruokaa, lähetellä hempeitä tekstareita ja koristella porealtaan kynttilöillä. Vasemmistoliiton miehet jäävät naisen huomioijana kepeästi kakkoseksi - ainakin, jos Suvi-Anneen on uskominen. Jos Moskovasta onkin jäänyt paljon toimintatapoja hihaan, ei perinnetiedon omaksuminen selkeästikään ole yltänyt tämän herran mahtiaikoihin.

Teemu J. Kammonen pyytää omassa blogimerkinnässään nostamaan käden ylös, jos Susan Kurosen demonisoiminen tuntuu menneen jo liian pitkälle. Minä nostan tassun pystyyn. Kirjan perusteella on mahdoton kuvitella, että naisella olisi minkäänlaista poliittista tarkoitusperää opuksessaan. Sellaisen se on saanut ainoastaan julkisuuden kautta. Oikeammat motiivit teoksen kirjoittamiselle löytynevät hieman naiivista luonteesta ja - totta kai - mahdollisuudesta tehdä rahaa varsin herkullisella tarinalla. Suvi-Annen lähtökohtia en lähde arvailemaan: kansanedustajan pestin päätyttyä työttömänä ei tarvitse olla kuin pari viikkoa, kun pesti Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana alkaa heti 1.3. Jotkut ovat toki jo arvailleetkin.

Kun valtakunnassa saa yhä naamioitua, laittakaa vaikka paksu huppu päähän ja hakekaa lähikirjastostanne Siimes & Kuronen luettavaksi. Ne kertovat nykyajasta lopulta enemmän kuin monetkaan sosiologit osaavat kertoa.

Sitaatit Susan Kurosen kirjasta "Pääministerin morsian"
(Etukeno Oy, 2007) ja Suvi-Anne Siimeksen kirjasta
"Politiikan julkisivu" (Otava, 2007).

Tunnista ehdokkaasi naamasta

2007-02-24T15:58:00.000+02:00

Miksi tuhlata aikaa vaalikoneisiin, jotka tuuttaavat tulokseksi samanmielisiä kansanedustajaehdokkaita?

Oululainen Intopii Oy tarjoaa uudenlaisen tavan löytää näköisesi ehdokas. Kirjaimellisesti.

Mars mars Naamavaalikoneeseen.

Vihdoinkin poliittinen morsian

2007-02-23T14:40:00.000+02:00

Tulihan se sieltä! Susan Kurosen poliittinen merkitys nimittäin.

Olen huvittanut itseäni jo pitkään ihmisten vihalla ja hämmennyksellä. Tätäkin enemmän olen huvitellut lehdistön hämmennyksellä (linkkaisin, mutten osaa valita).

Keskiviikkona suuri pato murtui: Susan saattoi kuulla valtiosalaisuuksia! Hui kauhistus! Hyi häpeä!

Ilta-Sanomat onnistui ensimmäisenä keksimään jotain "kovan uutisen" kriteerit täyttävää kirjoitettavaa tästä kansakunnan sylkykupista. IS omisti kokonaisen sivun sen pohdintaan, josko Kuronen myisi kuulemiensa puhelinkeskustelujen sisällöt eniten tarjoavalle - ja miksei myisi, onhan vastaavaa tapahtunut muuallakin maailmassa...

Susan Kuronen on vihdoin poliittinen asia.

Käsi ylös ne, joiden mielestä ollaan jo liian pitkällä. Eikö tämä yksityisen henkilön demonisoiminen jo riitä?

Pahinta tässä kaikessa on linkkaamani adressi. Kuvitteleeko joku allekirjoittaja todella, että lehtijutut Kurosesta loppuvat, jos esimerkiksi yli 60 tuhatta allekirjoittaa? Tai 100 tuhatta? Esitän ihan arvauksena, etteivät lopu. Viha edeltää ostopäätöstä, lööppitehtaalla tiedetään.

Sitten lopuksi haaste itseään laatulehdiksi kutsuville. Työskennellessäni maakuntalehdessä olen oppinut, että vaikkapa kaavoitusuutisissa päätöksenteon prosessi tulee aina toistaa ja selventää. Kuka selventäisi yleisölle sen, miksi Kuronen ei vaikene?

Siksi, ettei haasteeseeni tartuta, annan pienen vinkin: Pääministerimme morsian ei ole kirjoittanut yhtään ainutta lehtijuttua itsestään.

Ääniä merten takaa

2007-02-21T22:31:00.000+02:00

Helsingin kaupunki on palkannut ensimmäisen maahanmuuttojohtajansa. Kaupungin maahanmuuttopolitiikka oli ennen hajallaan eri virastoissa, nyt näitä asioita alkaa hoitamaan maahanmuutto-osasto. Helsingissä maahanmuuton paremmalla tolalla pyritään helpottamaan Suomeen muuttamista ja ennakoimaan paljon puhuttua työvoimapulaa.

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen vaalipaneelissa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen muistutti, että ihmisarvo on tärkein, ei ihmisen työarvo. Suomalaisen työvoiman tulevaisuutta ei voi hänen mukaansa laskea vain maahanmuuton varaan; kehittyvien maiden ihmiset tarvitsevat esimerkiksi lääkärinsä itse ja myös lähialueemme kohtaavat pian samanlaisen työvoimapulan kuin Suomi.

Poliitikkojen puhuessa maahanmuuttajista ongelma näyttää olevan siinä, että jokainen puhuu eri asiasta. Yksi ajattelee matalapalkkaisia aloja, joiden työntekijöiltä ei vaadita paljon koulutusta. Toisen mielessä väikkyvät korkeasti koulutetut luovat ihmiset, joiden avulla Nokia ei jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi suomalaiseksi menestystarinaksi. Kolmas kutsuu tulijoita elintasopakolaisiksi, eikä muista, että juuri niitä olivat Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin muuttaneet suomalaisetkin.

Kokoomuksen Jyrki Katainen painotti paneelissa monikulttuurisuuden ja luovuuden kulkevan käsi kädessä. Työmarkkinajärjestöt korostavat, että ulkomaista työvoimaa tarvitaan täydentämään, ei korvaamaan tai syrjäyttämään suomalaista työvoimaa.

Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Arto Välikankaalla sen sijaan oli mielessään aivan erilaiset tulijat. Välikankaan mielestä Suomen hallituksen on tehtävä yhteistyötä köyhien maiden hallitusten kanssa siten, että näiden maiden kansalaiset tietäisivät, ettei Suomi ole paratiisi, jossa voi elää yhteiskunnan tuella.

Panelistit kyllä vastasivat Välikankaalle kiivaasti, että pikemminkin tulee ongelmia saada väkeä maahan, jossa on kylmä ilmasto ja vaikea kieli. Eivätkä alkuasukkaiden kovat asenteet sopeutumista ainakaan helpota. Suomessa jotkut asiat muuttuvat hitaasti.

Kepan vaalisivut

Ilmaisia lääkkeitä joka vaivaan

2007-02-21T00:01:00.000+02:00

Jos olisin eläkeläinen, äänestäisinkö senioripuoluetta? Kieltämättä se varmasti houkuttelisi. Kokoomus lupaa poistaa lääkkeiden arvonlisäveron, mutta senioripuoluepa lupaa lääkkeet kokonaan ilmaiseksi. Ja ilmaiset sairaalakulut eläkeläisille!

Lisäksi senioripuolue lupaa palauttaa sataprosenttisesti palkkakehitystä seuraavan eläkeindeksin, siinä missä muut puolueet tyytyvät korkeintaan ylimalkaisesti hiukan muuttelemaan indeksiä. Minä en osaa laskea indeksipistelukuja, ja vaikka osaisinkin, en ymmärtäisi niitä. Siksi onkin hyvä luvata vähintään sata prosenttia. Sen ymmärtävät kaikki.

Miten antaa konkreettisia lupauksia ja välttää populismi? Ei näemmä oikein mitenkään. Ilmaiset lääkkeet ja sairaalakulut kuulostavat kuitenkin jo sen luokan humpuukilta, ettei sitä oikein enää voi laskea edes populismiksi. Aliarvioiko senioripuolue täysin ikäihmisten arvostelukyvyn vai onko kyseessä tietoinen valinta?

Eivätkö ikäihmiset sitä paitsi syö jo nyt liikaa lääkkeitä, vaikka lääkkeet kalliita ovatkin?

Hmm, mitähän demarit lupaavat? ”Sitoudutaan nykytasoisten eläkkeiden hoitamiseen”. Yhtäältä voi ajatella, että eihän tässä luvata mitään. Niidenkö eläkkeiden, jotka eivät riitä mihinkään? Toisaalta lupaus on ainakin rehellinen: mikään ei muutu. Vasemmistoliitto taas lupaa parantaa pientä eläkettä saavien eläketurvaa. Eläketurvan parantaminen ja turvasta puhuminen sisältänee toivoa. Ei indeksejä. Mutta missä on konkreettisuus?

Kysymys eläkkeiden riittävyydestä palautuu pohdintaan siitä, mikä rahasumma riittää elämiseen ja tarkemmin siihen, mikä on riittävä elintaso. Maksimi kansaneläkkeen määrä, jota voi saada yksin elävä, ensimmäiseen kuntaryhmään kuuluvassa kunnassa asuva eläkeläinen, on tällä hetkellä 524,85 euroa.

Moni vanha ihminen on totuttautunut elämään niukasti ja säästeliäästi, vaikka se ei olisi ollut välttämätöntäkään. Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon.

Suurille ikäluokille ja sitä nuoremmille sen sijaan markkinoidaan vaikka minkälaisia seniorien elämyseläkepäiviä. Mitä kaikkea unelmia eläkkeelle jätetäänkään, kun nuorempana aika ei riitä mihinkään, koska täytyy työskennellä ja – kerryttää eläkettä?

Senioripuolue

Muutto Italiaan

Jotain tolkkua pillerimääriin

Pitkistä listoista kahden blokin puoluekenttään?

2007-02-20T00:14:00.000+02:00

Heikki Heikkilä ilmoitti Vaalitsijat-blogin edellisessä kirjoituksessa kannattavansa henkilövaaleista luopumista. Olen Heikkilän kanssa samoilla linjoilla: pitkät listat selkeyttäisivät poliitiikkaa ja pakottaisivat puolueet ottamaan kantaa.

Pitkien listojen vaikutus tuskin kuitenkaan jäisi tähän. Veikkaan, että jos ne otettaisiin käyttöön, puolueet ajautuisivat näkemyksissään nykyistä kauemmas toisistaan.

Vähitellen siirryttäisiin kahtia jakautuneeseen puoluekenttään. Seurauksena olisi joko kaksipuoluejärjestelmä tai todennäköisemmin pitkien listojen mallimaan Ruotsin tapainen kaksiblokkijärjestelmä. Siinä puolueet olisivat jo ennen vaaleja ryhmittyneet kahteen leiriin, joista enemmän ääniä saanut muodostaisi hallituksen.

Kahden leirin järjestelmä tuntuu nyky-Suomessa oudolta vaihtoehdolta, ja siitä tehdyt ehdotukset ammutaan yleensä nopeasti alas. Suomen puoluekentässä on tosiaan muutama kummajainen, jotka olisi hankala sijoittaa uuteen puoluekenttään. Jos siinä olisi vasemmistolainen ja oikeistolainen vaihtoehto, niin kuuluisiko Keskusta automaattisesti oikeiston ja vihreät vasemmiston leiriin? Entä mitä tehdä RKP:lle?

Saivartelut sikseen: Jos politiikan poliittisuutta halutaan lisätä ja yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivataan särmää, niin kaksiblokkijärjestelmä on kiehtova vaihtoehto. Ennen muuta se tarjoaisi äänestäjille selkeät hallitusvaihtoehdot.

Kahden ryhmittymän järjestelmä nostaisi varmasti äänestysprosenttia, lisäisi nuorten aktiivisuutta ja synnyttäisi uudenlaista poliittista keskustelua. Vain yksi haittapuoli järjestelmässä olisi: samalla kun aktiivisuus lisääntyisi, suomalaiseen yhteiskuntaan pitkään kuulunut yhteistyön henki saattaisi rapautua.

Suomea on vuosikymmenet rakennettu vasemmiston ja oikeiston rajat ylittävillä hallituksilla, tupo-sopimuksilla ja konsensuksen hengessä. Kuka on valmis uhraamaan yhteistyöllä saavutetut edut, jos palkinnoksi tarjotaan ainoastaan – niin, paremmin toimivaa demokratiaa?

"Pelottava henkilövaali"

2007-02-19T09:13:00.001+02:00

- Meillä jokaisen on äänestettävä henkilöä. Puoluetoimistot eivät voi vaikuttaa siihen, ketkä ehdokkaista menevät läpi. Monissa maissa meidän järjestelmäämme pidetään puolueille pelottavana.

Näin totesi virallinen vaaliasiantuntija Kai Korte Yleisradion vaalivalvojaisissa vuonna 1970.

Korte ei tietenkään ulkomaisista arvioista hätkähtänyt vaan piti meidän vaalijärjestelmäämme "erittäin kansainvaltaisena".

Nyt olisi aika myöntää, että Korte oli väärässä.

Kansalaiset voivat kyllä äänestää yksilöitä eduskuntaan, mutta jo valtiopäivien avajaisissa valta siirtyy puolueille. Puoluekurista myönnetään lievennyksiä vain harvoissa "omantunnon kysymyksissä".

Jos demokratian periaatteet ja käytännöt ovat keskenään ristiriidassa, toisen on joustettava. Mutta kumman?

Jos politiikka on "käytännön taidetta", vastaus on selvä. Käytäntö vie ja periaatteet vikisevät.

Hyväksytään siis, että puolueet ovat politiikan toimijoita ja ehdokkaat puolueidensa iskurityöläisiä.

Tähän saakka edustajien palkkaaminen on ulkoistettu äänestäjille. Oikeampi päätöksentekijä olisi se puolue, jonka leivissä edustaja politikoi.

Käytännöllisempi järjestelmä ei suinkaan syrjäyttäisi äänestäjiä. Heidän tehtävään olisi edelleenkin ratkaista, kuinka monta edustajaa puolue saa eduskuntaan.

Jos puolueet vapautettaisiin "pelottavasta henkilövaalista", kyse olisi vähän samasta asiasta kuin partureiden ja kampaajien arvonlisäveron alentamisessa. Kun riskit vähenevät, kampaajat voivat laskea hintoja ja puolueet voivat keskittyä olennaiseen.

Ei ole tietysti kirkossa kuulutettu, että puolueet ottaisivat haasteen vastaan ja alkaisivat käyttää energiaansa muuhun kuin varman päälle pelaamiseen ja lyhyen tähtäimen vaalitaktikointiin.

Toisaalta pitkien listojen vaalit antaisivat äänestäjille ja tiedotusvälineille hyvät edellytykset vaatia puolueilta nykyistä selkeämpiä ja rohkeampia linjanvetoja.

Selkeys ja rohkeus vaaleissa tarkoittaisi myös alueellisten tai paikallisten poliittisten profiilien eriyttämistä. Ei ole näet kovinkaan paljon mieltä siinä, että vaalikamppailua käytäisiin Satakunnassa ja Kainuussa tismalleen samoin teemoin ja iskulausein.

Väärät miehet ankkureina?

2007-02-15T23:51:00.000+02:00

Aamulehden torstain etusivu todistaa, että isojen puolueiden henkilövalinnat vaalivankkureiden ohjaajiksi eivät ole menneet ihan nappiin. Koska Jyrki Kataisen kyyristely Sauli Niinistön varjossa ei ole enää mikään uutinen, jutun kärkeen on saatu demarien imagopulma.
Kyselututkimuksen mukaan kansa tykkää rauhanmerkki rintapielessä maailmalla heiluvasta ulkoministeri Erkki Tuomiojasta enemmän kuin hyvinvointihuutokaupan voittaneesta Eero Heinäluomasta.
Tästä viriää helposti kolme arvausta ja yksi kysymys.
Arvaus: demareiden vaalitaktikot eivät mieti vetovastuun vaihtamista.
Toinen arvaus: kokoomuksen vaalitaktikot eivät tunnusta miettivänsä.
Kolmas arvaus: demarien vaalitenttisparrauksissa otetaan ainakin varmuuden vuoksi mittaa kuvitellusta Saulista.
Kysymys: missä vaiheessa Katainen tekee "isänmaallisen" teon ja väistyy Niinistön edeltä?
Viileän vaalitaktiikan näkökulmasta ajatellen veto näyttää välttämättömältä. Niinistö nousisi ainakin hetkeksi kampanjan huomiopisteeksi. Katainen saisi epäitsekkään miehen maineen. Sillä voisi vaikka suosio nousta seuraavassa gallupissa.

Viriilille äänestäjälle kortsu kouraan

2007-02-15T07:11:00.000+02:00

Suomen eduskuntavaaliehdokkaat voisivat ottaa mallia Ranskan presidentinvaaleissa ehdolla olevasta sosialistien Sègoléne Royalista. Hänen vastikään julkistamassa Sadan kohdan vaaliohjelmassa huomioidaan myös nuoret – muinakin kuin opiskelijoina. Royal esimerkiksi tahtoo taata nuorille ilmaiset ehkäisyvälineet.

Tammikuussa saimme jälleen kuulla, että suomalaisnuorten klamydiatartunnat ovat lisääntyneet hälyyttävästi. Myös hiv-infektioita todettiin enemmän viime vuonna kuin edellisenä.

Klamydiatartunnat jopa kaksinkertaistuivat erittäin nuorten, eli 10–14-vuotiaiden ryhmässä. Tartunnan saajista valtaosa oli tyttöjä. 15–19-vuotiailla, tartuntoja oli 3 325, joista noin 800 pojilla ja miehillä.

Tartuntatauteja seuraava Kansanterveyslaboratorio mieltää, että tartuntojen yleistyminen etenkin alle 20-vuotiailla naisilla kielii seksuaalikäyttäytymisen muutoksesta.

Mutta miten uutiseen reagoivat vaalikoneitaan käynnistelevät puolueet? Yllättävää kyllä, hyvin harva otti luvuista onkeensa.

Tarkastelekovatkohan poliitikot ehkäisydilemmaa samoista vinkkeleistä, kuten energiatuotantokysymystä, eli omavaraisuuden ja työllistämisen kannalta? Eihän meillä tosiaankaan ole omaa kortsutehdasta. Lähin kortonkilaitos on Ruotsissa, ja kuka nyt naapurin kumiteollisuuteen luottaisi.

Jep, hissuteltava ulkopoliittinen turvallisuuskysymys tämäkin.

Tyrmistyttää, etteivät puolueet edes reagoineet viestiin. Pusketaan vain kalliilla kampanjakoneistoilla läpi kahta-kolmea teemaa, eikä edes pysähdytä pohtimaan nuorille tärkeitä kysymyksiä. Tämä kuvaa myös hyvin ehdokkaiden ikärakennetta.

Klamydiatartuntoja ei voi haudata edes ydinjätteen tapaan maan uumeniin. Infektiot muodostavat tikittävän aikapommin, jonka sirpaleet aiheuttavat lapsettomuutta.

Jotkut nuorista ehdokkaista eivät kuitenkaan arastele puhua hälyttävistä tilastoista. Vihreiden Oras Tynkkynen mainitsee blogissaan: ”Stakesin Seksuaaliterveyden edistäminen Suomessa -muistion (työpapereita 5/2006) mukaan nuorten käyttämissä ehkäisymenetelmissä on tapahtunut siirtymää kondomeista ehkäisypillereiden käyttöön. Myös muissa ikäryhmissä on siirrytty sukupuolitautien ehkäisyn kannalta heikompaan vaihtoehtoon. Mikä huolestuttavinta, noin 1/6 yhdynnässä olleista peruskouluikäisistä jättää ehkäisyn kokonaan käyttämättä. Ehkäisyn väliin jättävien osuuden vähentäminen vaatisi Stakesin mukaan tuntuvaa lisäsatsausta seksuaalikasvatukseen ja nuorten terveyspalveluihin. Arvonlisäveron poisto lisäisi kondomien houkuttelevuutta ensisijaisena tai täydentävänä ehkäisyvälineenä.”

Mikä jottei, jaetaan ilmaisia kortusuja jo niiden nuorten ja viriilien kouraan, jotka käyvät äänestämässä.

Kuinkahan suuria lukuja tarvitaan, että poliitikot heräisivät laajemmin penäämään seksuaalikasvatuksen lisäämistä kouluihin?

Sentään vihreät nuoret kommentoivat seksitartuntojen kasvua opintotuki-kirjoittelun lisäksi. He vaativat opiskelijaliiton kanssa nuorille ilmaisia kumeja ja parempaa valistusta. He mainitsevat, että 15-19-vuotiaiden teettämät abortit ovat lisääntyneet.

Lisäksi on huomioitava, että katumuspillerin saa ostaa nyt apteekista ilman reseptiä: viime hetken pelastus katumuksenkin uhalla on helpommin saatavilla.

Väestöliiton kyselyistä käy ilmi, että koululaisten tietotaso seksitaudeista vaihtelee voimakkaasti kouluittain. Väestöliiton mielestä kondomit ja ehkäisypillerit tulisi antaa ilmaiseksi niitä tarvitseville alle 20-vuotiaille muiden Pohjoismaiden tapaan.

Nahkurin orren varjossa

2007-02-15T00:01:00.000+02:00

Viisi vuotta sitten kirjoitin yliopiston pääsykokeissa siitä, kuinka tavallinen kansa ajettiin marginaaliin uutisissa viidennestä ydinvoimalasta. Rakennuspäätöksen teki tuolloin eduskunta asiantuntijoiden suosiollisella avustuksella.

Olisi upeaa voida sanoa aikojen ja tapojen muuttuneen, vaan ei. Tarkkailkaa vaikkapa keskustelua ilmastonmuutoksesta. Äänessä ovat milloin elinkeinoelämä talouden puolijumalapuheenjohtajineen, milloin maan tai ydinvoiman ystävät. Me, tavallinen kansa, pääsemme parhaassa tapauksessa päivittelemään säätä.

Okei, kansalaisjournalismista on vauhkottu jo niin kauan, etten edes aloita.

Viime viikolla saimme eteemme ensimmäisen todellisen vaalitaistelun. Vihreiden Heidi Hautala uskaltautui avoimeen riitaan puhemies Paavo Lipposen kanssa.

Nahkurin ja hänen kuuluisan ortensa varjoon jäi valitettavasti taas se merkittävin seikka: etujärjestöjen rooli politiikassa.

Suomalainen politiikka on ennen kaikkea konsensusta. Tämä kävi minulle selväksi viimeistään kuukausi sitten, kun selvitin suomalaisen rikoksentorjunnan keinokokoelmaa. Kolmesta haastatellusta asiantuntijasta kolme sai palkkansa oikeusministeriöstä. Kaikki toivoivat, ettei juttumme saisi aikaan julkista keskustelua rikollisuudesta. Tulevat vielä tänne sotkemaan meidän ohjelmamme...

Lipposen ja Hautalan sanailussa oli pohjimmiltaan kyse siitä, kenen tutkimuksiin vedotaan. Hautala on kiitettävästi ajanut läpinäkyvyyttä niin EU:ssa kuin kotimaassakin. Hyvä niin, mutta miksei ydinvoiman lobbareita saisi uskoa siinä missä Maan ystäviä, kyseenalaisti Lipponen.

Oikein ajettu, oikein kyseenalaistettu. Minua jäi vain ihmetyttämään puhemiehen innokkuus ryhtyä valitsemaan puolia kuin hiekkalaatikolla konsanaan. "Kuka on mun kaa, kuka Heidin?" Hitto, käsillä oli kunnon keskustelu oikeasta asiasta!

Tuleepas kalliiksi

2007-02-14T00:01:00.001+02:00

Brontën sisarusten teosten lueskelua nojatuolissa huopaan kääriytyneenä, kissa jaloissa torkkuen. Viikonloppuisin ehkä sämpylöiden leipomista ja rauhallista käveleskelyä kodin lähistöllä. Maailman menoa päivittelevää keskustelua kahvikupin äärellä ystävän kanssa. Kerran kuukaudessa saapuva pieni tukisumma, joka riittää juuri elämiseen, jos ei liikoja törsää.

Kun tästä vauhdikkaasta opiskelijaelämästä siirtyy joskus eläkkeelle, kaikki muuttuu. Tai no, kissa tuskin ainakaan on enää sama.

Äänestävän eläkeläisen ei tarvitse olla huolissaan: kaikki puolueet vannovat parantavansa eläkeläisten asemaa. Erityisesti sdp:n, kokoomuksen ja keskustan vaaliohjelmissa ollaan ikäihmisten ylimpiä ystäviä. Suurimpien puolueiden periaatteet ovat silmiinpistävän samanlaisia: kaikki ovat syvästi huolissaan erityisesti tulevaisuuden eläkkeiden ja hoivapalveluiden rahoittamisesta.

Kolmen suuren vaaliohjelmissaan esittämät rahoituskeinot muistuttavat niin ikään toisiaan. Eräs suosittu keino näyttää olevan vapaaehtoistoiminnan lisääminen. Kokoomus haluaa lisätä kansalaisjärjestöjen tukea ja painottaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan tärkeyttä vanhuksista huolehdittaessa. Keskustan mukaan ”lähiyhteisöt ja kolmas sektori on otettava tiiviimmin mukaan ikääntyneiden hoitoon”. Sdp:kin haluaa tukea eläkeläisjärjestöjen työtä ja laajemminkin edistää kansalaistoimintaa.

Vapaaehtoistyön esiinnosto kertoo hoivapalveluiden tulevaisuudesta. Maissa, joissa julkinen sektori heikommin huolehtii vähäosaisistaan, vapaaehtoistyö on arvossaan. Ovatko suuret puolueet suunnanneet katseensa jo tulevaisuuteen, jossa eläkeläisistä huolehtivat hyvinvointivaltion sijasta vapaaehtoiset järjestöt?

Entä keitä nämä vapaaehtoiset sitten olisivat? Jos minikokoinen ikäluokka ei riitä tulevaisuudessa edes täyttämään työpaikkoja, miten se voi riittää vapaaehtoistyöhön?

Toinen keino ratkaista eläkeläisten määrästä johtuva rahaongelma on patistaa eläkeläiset töihin. Sdp on kirjannut vaaliohjelmaansa, että eläkeläisten tulee halutessaan saada osallistua työelämään. Jos tulevaisuudessa eläkkeisiin ei enää ole varaa, mahdollisuus muuttuu pakoksi. Hyvästi leppoisat päivät nojatuolissa.

Kahdeksankymppisten työnteko ei ratkaise rahoitusongelmia, ainakaan jos uskoo kauppa- ja teollisuusministeriötä. Kansliapäällikkö Erkki Virtanen on näet tarkkaan laskenut, että ihmisen elämän viimeiset kaksi vuotta lääkkeineen ja raskaine hoitoineen ne vasta tulevatkin kalliiksi.

Yksikään poliitikko ei sentään ole vaalien alla keksinyt syyllistää liian hitaasta kuolemisesta.

Vaihtoehtoja löytyy, mutta kuka niitä kaipaa?

2007-02-12T22:47:00.000+02:00

Tutkija Timo Tuikka tarttui 11.2. Hesarin sunnuntaidebatissa tärkeään aiheeseen. Tuikan mukaan politiikka on poistumassa politiikasta, kun puolueet eivät uskalla ottaa mihinkään kunnolla kantaa ja politiikka on muuttunut imagonmuokkaukseksi.

Isoja puolueita on helppo arvostella hajuttomuudesta ja mauttomuudesta. Tähänastisten vaalikeskustelujen perusteella puolueiden puheenjohtajat yrittävät miellyttää keskivertoäänestäjää ja välttelevät liian ideologisia kannanottoja.

Mutta ei hätää: pääpuolueiden aatteettomuuteen ja asiantuntijamaisiin lausuntoihin kyllästyneille löytyy vaihtoehtoja. YLE toteutti 8.2. julkisen palvelun tehtäväänsä. Se oli varannut kaksi tuntia prime time -aikaa ja marssitti ruutuun kaikki Suomen pienpuolueet. Siis ne, joilla ei ole edustajaa Arkadianmäellä.

Tv-tentti oli vähintään yhtä hyvää viihdettä kuin kaupallisilla kanavilla samaan aikaan pyörineet Lost ja House. Harvoin keskusteluohjelma huvittaa, säälittää, surettaa ja innostaa samaan aikaan.

Ohjelmassa esiintyi mm. kolmen eri kommunistipuolueen johtajat. Heitä yhdisti se, että jokainen oli riitaantunut edellisessä puolueessaan ja perustanut sen jälkeen uuden ryhmän, joka on edellistä oikeaoppisempi. Köyhien asialla -puolueen edustaja puolestaan poistaisi köyhyyden lakkauttamalla puoluetuet ja manaamalla demarit maan rakoon.

Eniten ohjelmassa hätkähdytti äärinationalisti, joka toivotti ”kaiken maailman mugabet ja ahmetit” pois maasta. Ehkä Suomi suomalaisille -vaatimukset vielä menivät sananvapauden piikkiin, mutta harvoin kuulee kenenkään kannattavan julkisesti oman käden oikeutta. Tämän turkulaisen kansanedustajaehdokkaan mukaan sakinhivutus olisi mitä mainioin tapa rangaista ulkomaalaistaustaisia rikollisia. Riittiköhän ehdokkaan kielenkäyttö täyttämään kansanryhmän vastaisen kiihotuksen tuntomerkit?

Ääriryhmillä ei onneksi ole ollut kovin vetovoimaisia ehdokkaita. Millainen mahtaisi olla eduskunta, joka koostuisi pienpuolueiden ihmisistä?

Suurten puolueiden värittömyys alkoi ohjelman aikana tuntua kodikkaalta ja turvalliselta. Jos ideologisuus tarkoittaa tänä päivänä samaa kuin yksisilmäisyys ja äkkijyrkkyys, niin ehkä konsulttien rakentamat imagopuolueet ovat parempi vaihtoehto.

Vai voisiko aatteellisuus sittenkin tarkoittaa jotain ihan muuta?

Suomenruotsalaisten onnellinen yhteisö

2007-02-09T01:05:00.000+02:00

Suomenruotsalaisten medioiden vaalijutuissa pidetään omien puolta. Esimerkiksi Vasabladet kehotti jo tammikuun pääkirjoituksissaan ruotsinkielisiä äänestämään RKP:tä, Ruotsalaista kansanpuoluetta, ja muutenkin kirjoituksista havaitsee hengennostatuksen “omien” kannattamiseen.

Kristillisdemokraattien suunnalta on kuulunut jupinaa siitä, että RKP on ollut mukana hallituksessa liian pitkään ja voisi vaihteeksi kokeilla oppositioroolia. Vihreiden haaveena taitaa olla RKP:n syrjäyttäminen hallituksesta. Muissakin puolueissa on jäseniä, jotka jo ennen vaalitulosten kuulemista kannattavat RKP:n siirtämistä oppositioon. RKP toivoo arvostelun kääntyvän lopulta puolueen eduksi, kun suomenruotsalaiset puolustautuvat ja aktivoituvat äänestämään.

Olen välillä epäillyt, päätyykö RKP jonkinlaiseksi joojoo-puolueeksi, joka yrittää miellyttää kaikkia saadakseen ääniä muiltakin kuin ruotsinkielisiltä kansalaisilta. Jossakin vaiheessa puolue ilmoitti olevansa “suomalainen kansanpuolue” eikä suinkaan pelkkä kielipuolue. Mainoslause on edelleen käytössä, mutta epäilyni tärkeimpien äänestäjien unohtamisesta kumosi lapsiasiavaltuutetun kysely, johon puolueet vastasivat. Kysymysten aiheena oli lasten hyvinvointi. Kun lapsiasiavaltuutettu kysyi, mitä lasten ja nuorten palveluita puolueet kehittäisivät, RKP:n vastaus oli “Iltapäivätoiminta kouluissa, kielikylvyt.”

Kielikylvyt? Todellakin, kielikylvyt? Ei päivähoito, ei kouluterveydenhuolto, ei mielenterveyspalvelut. Kielikylvyt. Olen lukenut tutkimustuloksia, joissa suomenruotsalaisten todetaan olevan muita suomalaisia onnellisempia. Ehkä puolue perustelee samoilla tutkimuksilla suorastaan omituista vastaustaan: tehdään kaikista lapsista suomenruotsalaisia – vähintään kaksikielisiä – niin onnellisuus on taattu. Tuolla vastauksella en usko suomenkielisten ääniä tippuvan ja muutama ruotsinkielinenkin saattaa antaa äänensä jollekin muulle kuin Ruotsalaiselle kansanpuolueelle.

Vaaligalleria

2007-02-08T08:00:00.001+02:00

Politiikka valuu nettiin hitaasti, mutta varmasti. Jännittävintä vaalisisältöä löytyy nuorison suosimasta Irc-galleriasta, jossa väriä tunnustetaan yhteisöissä.

Tein pienen kannatustutkimuksen gallerian puolueille. Tulokset ovat tässä:

Kokoomus 509 (Yhteisöt: Kokoomus, kokoomusnuoret)
Vasemmistoliitto 430 (Vasemmistoliitto, vasemmistonuoret)
Vihreät 156 (Vihreät, vihreät nuoret ja opiskelijat)
Demarit 96 (Demarinuoret, demarit, sdp)
Keskusta 63 (Keskustanuoret)
Perussuomalaiset 62 (Perussuomalaiset)
Kristilliset 21 (KD-nuoret, tiukkapipo)

Netissä mielipiteet ja asenteet kärjistyvät aivan itsestään. Nyt on näemmä muotia olla reilusti porvari tai vassari. Mielenkiintoista on se, etteivät kaksi suurinta, keskusta ja demarit, saa juurikaan kannatusta galleriassa. Ovat kaiketi turhan mainstream - tai sitten eivät vain ole ymmärtäneet jokapäiväisen galtsumme aivopesumahdollisuuksia.

Yksi kuitenkin on: Vihreät. Viime heinäkuun lopulla perustettu yhteisö hehkuu vaivannäköä ja eduskuntaehdokkaita. Vihreiden galleriayhteisö on Olli-Poika Parviaisen käsialaa. Parviainen toimii kansanedustaja Oras Tynkkysen avustajana ja vaalikampanjan päällikkönä. Tynkkynen
muuten ymmärsi kuvittaa profiiliaan vasta lokakuussa.

No, Vihreiden vaalityön kunniaksi on mainittava selkeä kiinnostus galleriaa kohtaan. Näin ei ole jokaisen ehdokkaan kohdalla... Sori vaan Jaakko. Lohduttaudu sillä, että et ole ainoa ilmaisen mainostilan haistanut.

Poliittinen korva etäällä nuoren äänestä

2007-02-07T21:08:00.000+02:00

Ei ole sattumaa, että Alma Median vuoden alussa teettämässä kyselyssä vastaajat arvottivat hyvinvointipalveluihin liittyvistä kohteista tärkeimmäksi lasten, koululaisten ja nuorten hyvinvoinnin.

Siitä poru mistä puute. Tuntuu siltä, että ainoa, joka ottaa lasten toiveita vastaan on Korvatunturin pukki, ja hänkin pitäytyy lahjoissa, jotka voi kääriä paperiin. Toki kuuloelimellä kampanjoineen kokoomuksen Katainen on lausunut yhdeksi puolueen kannattamaksi asiaksi koululuokkien koon pienentämisen.

Tiedossa on kuitenkin ollut jo pitkään, että luokan hankalimmat oppilaat rauhoittuvat usein huomattavasti, kun heidät siirretään pienempään luokkaan tai pienempään kouluun, jossa opettajalla on jokaiselle oppilaalle enemmän aikaa.

Luokkakokoa ovat varmasti kasvattaneet kyläkoulujen lakkauttamiset. Olisiko luokkien paisuminen kenties voitu ehkäistä pitämällä suurempi osa kouluista auki? Olisi kiinnostava tietää, kuinka paljon tulisi maksamaan uusien luokanopettajien ja kuraattorien palkkaaminen, jos luokkakokoa isoissa kouluissa päätettäisiin supistaa. Kuinka monta kyläkoulua samalla menoerällä olisi pidetty toiminnassa?

Nuoret nähdään useinmiten oppilaina ja opiskelijoina, mutta näissäkään rooleissa heidän ääntään ei ole kuultu eduskunnassa niin, että sillä olisi ollut suuremmin merkitystä.

Kolmas helmikuuta uutisoitiin, että Suomen lukiolaisten liitto pettyi hallitusryhmiin. Nämä hyväksyivät kansanterveyslain muutoksen, joka siirsi lukiolaiset kouluterveydenhuollosta opiskeluterveydenhuoltoon. Korkeakouluopiskelijat ovat parjanneet jo pidemmän aikaa jälkimmäisenä mainittua terveydenhuoltoa merkittävistä puutteista.

Kesällä opiskelijaliitot ilmaisivat tyytymättömyytensä opintotuen korottamattomuuteen.

Suvena julkaistiin myös nuorisojärjestö Allianssin raportti nuorten elinoloista. Sen mukaan suomalaisnuorten eriarvoistuminen on kasvanut. Vakavassa syrjäytymisvaarassa arvellaan olevan 15 000 – 20 000 nuorta.

Aiheesta Helsingin Sanomille kommentoinut Allianssin puheenjohtaja Ossi Heinänen sanoi, että avaintekijä olisi, kas kas, ennaltaehkäisevä työ.

Raportin mukaan monilla nuorilla on myös etäinen suhde politiikkaan. Jättävätkö puolueet juuri tästä syystä nuorten agendat väliin ja vouhkaavat ennemmin vanhusten asioista? Arvellaan, ettei se nuori kuitenkaan jaksa äänestää. Puolue, joka uskaltaisi puoltaa nuorille tärkeitä asioita, voisi kuitenkin herättää suuren osan nukkuvista äänestäjistä.

Allianssi kannustaa nuoria tulevaisuuden aktiivisiksi äänestäjiksi järjestämällä varjovaalit eduskuntavaalien alla. Nuorisovaalit toteutetaan myös uurnavaaleina. Äänestysaika on 1. – 13. maaliskuuta ja tulokset julkaistaan 14. päivä samaa kuuta.

http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit

Seksuaalisuus määrää ihmisarvon

2007-02-07T00:39:00.000+02:00

Kristillisdemokraattien vaaliteesi, ”ihmisarvo on jokaisen ihmisen keskeisin oikeus”,ei siis ole kaikille.

Asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan jakavat puolueita ja aiheuttavat ristiriitoja puolueiden sisällä. Feministinen aloite on viiden puolueen nuorisojärjestöjen aloittama projekti, jonka tavoitteena on herättää keskustelua feminismistä ja ajaa samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia. Aloitteen takana ovat vihreiden, kokoomuksen, Rkp:n, vasemmistoliiton ja Sdp:n nuorisojärjestöt. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset kieltäytyivät projektista, sillä sana, seksuaalivähemmistö, ei mahdu heidän arvoihinsa. Kristillisdemokraattien vaaliteesi, ”ihmisarvo on jokaisen ihmisen keskeisin oikeus”,ei siis ole kaikille. Myös keskusta jäi pois projektista.

Vaikka Feministisen aloitteen ja lokakuussa hyväksytyn hedelmöityshoitolain takana on useita puoleita, vain vihreiden vaaliohjelmassa puhutaan suoraan seksuaalivähemmistöistä. Vihreät ajavat nais- ja miesparien adoptio-oikeutta ja mahdollisuutta avioliittoon. Liberaalilinja aiheuttaa vastareaktioita erityisesti kristillisten piirissä. ”Ohjelma on raamatunvastainen”, Kyllikki Malkki tuomitsee. Malkki on Kristillisdemokrattien puoluetoimiston toimistosihteeri.

Vihreiden Uudenmaanehdokkaan, Setan pääsihteerin, Aija Salon mukaan perheen sisäinen adoptio-oikeus on kuitenkin realistinen tavoite seuraavalle eduskuntakaudelle. ”Puolueet ymmärtävät, että tällaista tarvitaan. Nykyisessä mallissa lapsella on juridiset oikeudet vain toiseen vanhempaan. Jos juridinen vanhempi menehtyy, ei ole varmaa, että lapsen oikeus toiseen vanhempaan säilyy”, Salo kertoo.

Suurin osa erilaisia perhemalleja koskevista asenteista johtuu Salon mukaan tietämättömyydestä. Arkadianmäellä ei ole kaikilla selvillä, mitä seksuaalivähemmistö-sana tarkoittaa. ”Kun puhutaan seksuaalivähemmistöistä, osa kuvittelee, että kyse on seksistä. Tosiasiassa kyse on ihmisen persoonasta ja yhteiskunnan perhekäsityksestä”, Salo tarkentaa.

Vihreiden vaaliohjelma on hyvä esimerkki muille puolueille, ettei aina tarvitse yrittää miellyttää kaikkia. Valtavirran ulkopuolella on myös elämää, ja mikä parasta, sama äänioikeus.

http://www.feministinenaloite.org/index.html

http://www.vihreat.fi/system/files?file=Vaaliohjelma2007.pdf

http://www.aijasalo.fi/

Bemarilla vien sut lapiohommiin

2007-02-02T10:41:00.000+02:00

”Parempi vaihtoehto olisi, jos luopuisimme ihmisten hyysäyksestä ja laittaisimme lapion käteen. Työ tekijäänsä kiittää.”

Porin kaupunginvaltuuston maanantainen kokous sai rutkasti lisämaustetta, kun laaditusta köyhyysselvityksestä käydyn keskustelun yhteydessä pönttöön asteli valtuuston kuopus, 27-vuotias Eerik Heijari (kok). Kansanedustajaksi pyrkivän Heijarin puheenvuorossa kuultu oheinen lause herkisti myös paikalliset tiedotusvälineet: Satakunnan Kansan Ville Hammarberg katsoi Heijarin töpeksineen pahemman kerran, demarilehti Uuden Ajan Jukka Vilponiemen mielestä nuoren kaupunginvaltuutetun puhe oli taasen "tyyppiesimerkki uusliberalistisesta ja yksilökeskeisestä ajattelusta". Niinhän sitä sanotaan, että tärkeintä julkisuudessa on kunhan nimi kirjoitetaan oikein, mutta jo vuosikymmenten ajan politiikkaa seuranneiden toimittajien kritiikki ei liene parasta mahdollista myönteistä mainosta eduskuntavaalien ensikertalaiselle.

Heijarin nousu politiikkaan on tapahtunut räväkästi. Autonhajottamobisneksellä loistavasti menestyneen nakkilalaisen yrittäjäperheen vesa nousi Porin kaupunginvaltuustoon ensikertalaisena syksyllä 2004. Nousua ovat avittaneet ilmeinen rohkeus sekä sujuva huumorintaju ja supliikki. Pätäkän puute ei ole myös hullumpi asia itsensä tunnetuksi tekemisessä - sen on huomannut myös Porin katukuvassa Heijarin karauttaessa ohitse BMW Z3 Roadsterilla.

Nuori kansanedustajaehdokas ei kuitenkaan koe suustaan päässeen sammakoita. Päinvastoin:
"Olen valmis allekirjoittamaan sanomani koska tahansa uudelleen. Sanokoon lehdet mitä haluavat. Minun tehtäväni on auttaa kaikkia porilaisia, myös köyhiä. Uskon että työtä heille antamalla saavat heidän elämänsä uuden paremman tarkoituksen. Kaupan päälle tulee heille hyvä mieli." (blogimerkintä 1.2.)

Kieltämättä Heijarin kaltaiset, populismia taitavasti puhuvat nuoret varsat luovat särmää monesti varsin tasapäiseen politiikan nuorisokaartiin. Eri asia on, miten kansa lämpeää avoimen uusliberalististen silmien takaa maailmaa katsovalle Eerikille. Suuri kansansuosio helpottuisi, jos Eerik muistaisi agendallaan myös muitakin kuin opiskelijoita: vaalikonevastauksista kun voi helposti lukea, että opintotukea voisi kyllä korottaa, mutta työttömillä ja eläkeläisilläkin on jo vähän liikaakin varallisuutta. Kukapa tietää: ehkä tulevaisuuden Suomessa Säkylän Virttaankankaalla tekevätkin risusavottaa Olavi Mäenpään pakolaiset ja Eerik Heijarin työttömät yhdessä?

Särmä kateissa

2007-01-29T16:57:00.000+02:00

On se hyvä, että yliopisto-opiskelijallakin riittää arkisia vapaapäiviä. Silloin on aikaa käydä esimerkiksi vaalipaneeleissa. Viime viikolla kävinkin parissa. Toinen näistä pidettiin Porin lyseolla, jolla on pitkät perinteet bisnesmiesten ja muiden menestyjien tuottamisessa. Johtuiko asia sitten tilaisuuden, esiintyjien vai koululaisten luonteesta ja / tai kiinnostavuudesta, ei kovin suurten salaisuuksien äärelle päädytty.

Jokainen voi arvata, mitä seuraa kun kukaan ei kyseenalaista. Populismi pääsee valloilleen. Populismi on sitä, jossa pienikin harmaa on pikimustaa ja pienikin vaalea kalpeata - nuorisojärjestöjen slangilla kevyesti liberaali Hitlerin kävelevä vastine ja uusiutuvien energiamuotojen puolestapuhuja Stalinin puolesta marssiva punikki.

Ne, jotka eivät osaa puhua populismia, peesaavat nuorisojärjestönsä tai emopuolueensa virallisia vaaliohjelmia. Erityisen surullista oli katsella paikallisen vihreän kiemurtelua puolueensa lanseeraaman perustulomallin edessä. Tämä mallihan tarjoaisi joka jannulle 400 - 500 euron summan kätöseen per kuukausi, sosiaalisesta statuksesta ja sukupuolesta riippumatta. Ihan pikkulapsille tätä onnea ei silti suotaisi, mutta silti:

- Kun tuloerojen kasvu ja ihmisten väliset sosiaaliset erot ovat tätä tasoa, miten tämä perustulo lisäisi ihmisten hyvinvointia? Tuloerothan olisivat samat edelleen jos kaikki todella saisivat saman summan lisätuloa, ihmetteli Lyseon paneelissa raumalainen sosialidemokraatti Kristiina Salonen, 27 vuotta.
Seuraus: vaivautunutta ähinää ja väliin haja-ajatus siitä, miten olisi kätevää kun raha tulisi vain yhdestä lähteestä eikä sitä tarvitsisi hakea monelta eri luukulta.
- Te voitte lukea siitä lisää vihreiden kotisivuilta, sai vihreiden ehdokas Hannu Tomperi, 36 vuotta, ähkäistyä.

Tämän pienen ristiriitatilanteen jälkeen ristiriidat loppuivatkin. Näyttäisikin siltä, että vaalipaneeleissa tulee todeksi klassinen ajatus "mitä isot edellä, sitä pienet perässä." Parlamentarismiahan on perinteisesti kritisoitu tasapäistävästä vaikutuksesta ja pohjoismaista parlamentarismia erityisesti siitä, että sen lopputuloksena kaikki haluavat vain hallitukseen - maksoi mitä maksoi. Lyseon tilaisuus olikin tässä mielessä kuin olisi sammiollisen vettä kyynikon kiukaaseen heittänyt.

Vihreiden ei kuitenkaan kannata vaipua synkkyyteen. Viime perjantaina niin Matti Vanhanen kuin SDP:n varapuheenjohtaja Piia Viitanenkin esittivät lempeän kosioviestin hallitusyhteistyötä silmällä pitäen. Se lienee näkökulmasta riippuen joko parlamentarismin parhaita tai huonoimpia puolia.

Mediameteorologiaa vaalien alla

2007-01-20T18:47:00.000+02:00

Kun vaalikampanjoiden viriämistä vielä odotellaan, voi aavistella vaalien mediailmastoa. Mediasään ennustaminen ei ole sen helpompaa kuin lomailmojenkaan, mutta yleisemmästä ilmastonmuutoksesta voi poimia eväät kahteen valistuneeseen arvaukseen.

Ensimmäinen ennuste on vähän tylsä, mutta todennäköinen usein vähän tylsää. Sen mukaan valtakunnallinen vaalijulkisuus virittyy loppusuoralla kahden puoluejohtajan välienselvittelyksi. Tämä kertoo siitä, että vaalijulkisuudessa suomalainen poliittinen järjestelmä, ja media olennaisena osana, on muuttunut entistä enemmän kaksipuoluehakuiseksi. Suuret puolueet ja valtavirtajulkisuus etsivät kuin hiljaisella sopimuksella ”kaksintaistelua”, jolla kansanvaltaan saataisiin hetkeksi sähköä ja ihmiset uurnille.
Odottaa sopii siis, että valtajulkisuudessa käydään hiukan nurinkurinen näytelmä. Siinä kaksi kolmesta suuresta puolueesta ottaa näyttävästi yhteen teemasta, joka on vielä arpomatta. Yhteenoton voimalla kaksintaistelun osapuolet saavat molemmat paljon median huomiota vaalien loppusuoralla. Huomiosta seuraa vähintään omien joukkojen aktivoituminen ja kohtuullinen vaalitulos.
Todellisuudessa mitään kaksipuoluejärjestelmää ei tietenkään ole. Kahakoitsijat menestyvät ja muodostavat sitten yhdessä hallituksen rungon. Kiistassa sivuun jääneen kolmannen puolueen ja sen johtajan osa on turhauttava.

Toinen valistunut aavistus on, että tällä kertaa eduskuntavaalien julkisuuden dynamiikka siirtyy toden teolla verkkoon.
Poliitikkojen verkkoblogeista tulee yksi kampanjan kiinnekohdista ja liikevoimista. ”Henkilökohtaiset” poliittiset päiväkirjat ovat jo ottaneet perinteisten poliittisten puheiden paikan politiikan julkisuuden välineenä. Siellä ehdokkaat yrittävät kilvan ottaa haltuun sitä yksityisen minän ja julkisen ajattelijan välistä maastoa, joka tekee verkosta välillä kiinnostavan – ja usein perin turhauttavan. Tyylilaji on vaikea, ja kuten puheidenkin kirjoittamisessa myös bloginpidossa eturivin poliitikot saavat epäilemättä apua. Ehkä jo seuraavissa vaaleissa kirjoitetaan ihaillen poliitikoista, jotka ”oikeasti kirjoittavat omaa blogiaan”
Poliitikkojen blogit eivät ainakaan vielä kovin paljon järkytä perinteisten tiedotusvälineiden ja poliitikkojen suhteita. Edelleen suurin osa meistä jättää käymättä ”paikan päällä” ja antaa television ja iltapäivälehtien referoida mehukkaimmat heitot. Mutta verkko tuo muutenkin vaaleihin ja kampanjointiin myös kosolti lisää uudenlaista ennakoimattomuutta.

Verkon kenties kiinnostavin ominaisuus on se, että siellä huomio voi hetkellisesti siirtyä yllättäviin paikkoihin. Voi kuvitella, että monissa kampanjapalavereissa myös kämmenet hikoavat entistä enemmän. Millaisia suhruisia kamerakännykkäpätkiä pääministeriehdokkaista on jo korpien kovalevyillä odottamassa sopivaa hetkeä? Jyväskylän joulukuinen paraati-itsemurha, Saddamin hirttäminen ja muut vastaavat esimerkit kertovat, kamerat ja nauhurit ovat nykyään päällä koko ajan, materiaali liikkuu ja ihmiset löytävät sen aivan eri tavalla neljä vuotta sitten.
Vaalikampanjan kuuma piste ei ehkä enää tällä kertaa olekaan televisiotentin ”kolmen suuren” pyöreä pöytä, vaan jokin toistaiseksi tuntematon internetin solmukohta.

Pessimistin ennusteet toteutuvat, jos mediavaaleissa näkyvät mediailmaston kehityksen yleisemmät trendit: yhtäällä yleisön huomion hajauttaminen yksilöllisiin kohderyhmiin ja räätälöityihin palveluihin ja toisaalla suuren yleisön tavoittelu moralisoinnin, henkilöpalvonnan ja päivittelyn keinoin.

Onneksi ilmasto ei määrää huomista säätilaa, ja ajan trendien ääripäiden välissä navigoivalle hyvälle journalismille jää vaaleissa vielä iso tontti pelattavaksi. Ehdokkaan, puolueen ja aatteen valinnassa tarvitaan moniäänistä, kysyvää ja näkemyksiä vertailevaa vaalijournalismia.