maanantai 19. helmikuuta 2007

"Pelottava henkilövaali"

- Meillä jokaisen on äänestettävä henkilöä. Puoluetoimistot eivät voi vaikuttaa siihen, ketkä ehdokkaista menevät läpi. Monissa maissa meidän järjestelmäämme pidetään puolueille pelottavana.

Näin totesi virallinen vaaliasiantuntija Kai Korte Yleisradion vaalivalvojaisissa vuonna 1970.

Korte ei tietenkään ulkomaisista arvioista hätkähtänyt vaan piti meidän vaalijärjestelmäämme "erittäin kansainvaltaisena".

Nyt olisi aika myöntää, että Korte oli väärässä.

Kansalaiset voivat kyllä äänestää yksilöitä eduskuntaan, mutta jo valtiopäivien avajaisissa valta siirtyy puolueille. Puoluekurista myönnetään lievennyksiä vain harvoissa "omantunnon kysymyksissä".

Jos demokratian periaatteet ja käytännöt ovat keskenään ristiriidassa, toisen on joustettava. Mutta kumman?

Jos politiikka on "käytännön taidetta", vastaus on selvä. Käytäntö vie ja periaatteet vikisevät.

Hyväksytään siis, että puolueet ovat politiikan toimijoita ja ehdokkaat puolueidensa iskurityöläisiä.

Tähän saakka edustajien palkkaaminen on ulkoistettu äänestäjille. Oikeampi päätöksentekijä olisi se puolue, jonka leivissä edustaja politikoi.

Käytännöllisempi järjestelmä ei suinkaan syrjäyttäisi äänestäjiä. Heidän tehtävään olisi edelleenkin ratkaista, kuinka monta edustajaa puolue saa eduskuntaan.

Jos puolueet vapautettaisiin "pelottavasta henkilövaalista", kyse olisi vähän samasta asiasta kuin partureiden ja kampaajien arvonlisäveron alentamisessa. Kun riskit vähenevät, kampaajat voivat laskea hintoja ja puolueet voivat keskittyä olennaiseen.

Ei ole tietysti kirkossa kuulutettu, että puolueet ottaisivat haasteen vastaan ja alkaisivat käyttää energiaansa muuhun kuin varman päälle pelaamiseen ja lyhyen tähtäimen vaalitaktikointiin.

Toisaalta pitkien listojen vaalit antaisivat äänestäjille ja tiedotusvälineille hyvät edellytykset vaatia puolueilta nykyistä selkeämpiä ja rohkeampia linjanvetoja.

Selkeys ja rohkeus vaaleissa tarkoittaisi myös alueellisten tai paikallisten poliittisten profiilien eriyttämistä. Ei ole näet kovinkaan paljon mieltä siinä, että vaalikamppailua käytäisiin Satakunnassa ja Kainuussa tismalleen samoin teemoin ja iskulausein.