perjantai 16. maaliskuuta 2007

Paikallisasiat puhuttavat enemmän kuin pakkoruotsi

Pakkoruotsi ja ruotsin kieli nousivat lopulta myös vaalikeskusteluihin. Ruotsalaisen Kansanpuolueen puheenjohtajalta Stefan Wallinilta on erilaisissa vaalitenteissä kyselty pakkoruotsista ja onko RKP hallituksessa takaamassa pakollisen ruotsinopiskelun.


Wallin on todennut puolueensa kannattavan yleissivistystä ja tukevan kaksikielistä Suomea. Hän ei omien sanojensa mukaan käytä termiä pakkoruotsi, koska muitakin aineita on pakko opiskella koulussa.


Paikallisesti ruotsinkielisillä tai kaksikielisillä alueilla on meneillään merkittävämpiä asioita kuin yleinen pakkoruotsi. Sipoon alueen liittäminen Helsinkiin puhuttaa Uudenmaan vaalipiirissä ja muuallakin Suomessa. Vaasan seudulla ruotsinkieliset vastustavat kielipoliittisista syistä Mustasaaren kuntaliitosta Vaasan kanssa ja länsirannikon ruotsinkieliset haluavat oman ruotsinkielisen poliisipiirin eivätkä yhteistyötä suomenkielisten kuntien kanssa. Sisäasiainministeriön asettaman työryhmän ajatuksena on muodostaa nykyisistä Kokkolan, Pietarsaaren ja Kaustisen kihlakuntien poliisilaitoksista yksi yhteinen sekä nykyisistä Vaasan, Mustasaaren, Närpiön ja Kyrönmaan kihlakuntien poliisilaitoksista toinen poliisilaitos.


Åbo Underrättelser teki kyselytutkimuksen Turun seudun ruotsinkielisille. Joka neljäs kyselyn vastaaja pitää tärkeimpänä vaalikysymyksenä palvelua omalla kielellä, joten aihe selvästi huolestuttaa alueen ruotsinkielisiä. Kyselyn vastaajien tärkeysjärjestyksessä seuraavana ovat terveydenhoito ja huolenpito sekä työllisyys, jotka ovat nousseet vaalikysymysten kärkeen myös koko maan kattavissa vaalikyselyissä.


Myös YLEn ruotsinkielinen uutis- ja ajankohtaistoimitus teetti Institutet för finlandssvensk samhällsforskningilla vaalitutkimuksen suomenruotsalaisten mielipiteistä. Tutkimuksen mukaan RKP lisäisi kannatustaan muiden puolueiden kustannuksella, ja ainoastaan Kansallisen Kokoomuksen kannattajista ei siirtyisi äänestäjiä RKP:n leiriin. Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Helsingin vaalipiirissä itse asiassa entiset RKP:n äänestäjät antaisivat tänä vuonna äänensä kokoomukselle.


Kyselyyn vastanneista yllättäen vain noin puolet on sitä mieltä, että RKP:n on ehdottomasti oltava seuraavassa hallituksessa. Tosin lisäksi 40 prosenttia sanoo, että haluaisi mielellään saada puolueen hallitukseen. Hieman yli 70 prosenttia vastaajista aikoo äänestää RKP:tä. Tietenkin myös jotkut suomenkieliset antavat äänensä puolueelle, joten tutkimustulosten perusteella RKP:n ennustetaan saavan takaisin yhden paikoista, jotka se menetti edellisissä eduskuntavaaleissa. Kaikki tietenkin riippuu lopulta eri kansanryhmien äänestysaktiivisuudesta. Ylihuomennahan se selviää.