Rakkautta ja piikkilankaa

"Vain ensimmäiset noin kaksi viikkoa tunsin kiinnostusta olla pääministerin kanssa. Sitten aloin pikkuhiljaa ihastua tähän pitkään 197-senttiseen Mattiin, joka asui virallisen roolin sisällä, siihen joka oli rauhallinen, sarkastisesti huumorintajuinen, luotettava ja hellä... sain Matilta tekstiviestin noin viikon tuntemisemme jälkeen: `Sinusta en päästä irti!`"

"Kun siis aloin vuoden 2003 jälkeen erottaa Jaakko Laakson eri suuntiin kutomia verkkoja, ymmärsin ettei evolutiivista kehitystä tapahtunutkaan vain luonnossa... Jaakko Laaksokaan ei ollut vain ajastaan jälkeen jäänyt harmiton reliikki, vaikka olin joskus niin luullutkin."

Viikonloppuna tein ns. väyryset. Luin ensin lauantaina Susan Kurosen Pääministerin morsiamen muutamassa tunnissa ja seuraavana päivänä Suvi-Anne Siimeksen Politiikan julkisivun. Hyvin erilaisella tekniikalla kootuissa kirjoissa ei ole suoraa vertailtavuutta, mutta perusydin on sama: alkukevään kohuteoksissa pääsevät ääneen pettyneet naiset. Miehiin pettyneet naiset.

Kirjojen perusteella Kurosen suhde miehiin on vähemmän traumaattinen. Suhteen alkua kuvaillaan kuin Reginassa ikään: autossa suudellaan niin että ikkunat menevät huuruun, saunan jälkeen harrastetaan kiihkeää vaakamamboa ja romanttiset tekstiviestit lentelevät. Rakkauden lomassa Euroopan päämies laittaa kerta toisensa jälkeen samaa herkkua: pihviä ja uuniperunaa.

Nami nami, oli se herkullista!

Siimeksen suhde miehiin on kirjan perusteella traumaattisempi: kiitoksen sanaa ei heru kuin aviomiehelle, Kari Penkkilälle. Sen jälkeen kaksilahkeiset kuulevat kunniansa: sanan säilää maistaa etunenässä punakoneen hyökkäysketju Tennilä-Laakso-Seppänen, mutta osansa saavat myös Matti Viialainen, Veijo Puhjo ja Martti Korhonen. Myrkyllisin sanan säilä on suunnattu Vasemmistoliiton 15-vuotisjuhlaristeilyn väelle, jotka Kansainvälistä laulaessaan saivat Suvi-Annen voimaan pahoin:

Ei laulun sanojakaan kirjaimellisesti otettu, senhän näki jo siitä, että laulun säkeet "Nälkä meil on aina vieraanamme" ja risteilyväen keskimääräinen painoindeksi olivat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Auts.

Vaikka Vanhasen ja Susanin suhde kompleksisesti päättyikin, antaa kirja kuitenkin uudenlaisen kuvan 2000-luvun keskustalaisesta perusjörrikästä. Se kuva on kaukana Mikko Niskasen Kahdeksassa surmanluodissa tulkitsemasta pienviljelijä Pasista: siinä, missä Pasi rakasti naistaan vain kunnon ponuissa, osaa moderni Matti paitsi rakastaa nollatoleranssipohjalta, myös laittaa ruokaa, lähetellä hempeitä tekstareita ja koristella porealtaan kynttilöillä. Vasemmistoliiton miehet jäävät naisen huomioijana kepeästi kakkoseksi - ainakin, jos Suvi-Anneen on uskominen. Jos Moskovasta onkin jäänyt paljon toimintatapoja hihaan, ei perinnetiedon omaksuminen selkeästikään ole yltänyt tämän herran mahtiaikoihin.

Teemu J. Kammonen pyytää omassa blogimerkinnässään nostamaan käden ylös, jos Susan Kurosen demonisoiminen tuntuu menneen jo liian pitkälle. Minä nostan tassun pystyyn. Kirjan perusteella on mahdoton kuvitella, että naisella olisi minkäänlaista poliittista tarkoitusperää opuksessaan. Sellaisen se on saanut ainoastaan julkisuuden kautta. Oikeammat motiivit teoksen kirjoittamiselle löytynevät hieman naiivista luonteesta ja - totta kai - mahdollisuudesta tehdä rahaa varsin herkullisella tarinalla. Suvi-Annen lähtökohtia en lähde arvailemaan: kansanedustajan pestin päätyttyä työttömänä ei tarvitse olla kuin pari viikkoa, kun pesti Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana alkaa heti 1.3. Jotkut ovat toki jo arvailleetkin.

Kun valtakunnassa saa yhä naamioitua, laittakaa vaikka paksu huppu päähän ja hakekaa lähikirjastostanne Siimes & Kuronen luettavaksi. Ne kertovat nykyajasta lopulta enemmän kuin monetkaan sosiologit osaavat kertoa.

Sitaatit Susan Kurosen kirjasta "Pääministerin morsian"
(Etukeno Oy, 2007) ja Suvi-Anne Siimeksen kirjasta
"Politiikan julkisivu" (Otava, 2007).