”Eutanasiaa ei tule laillistaa ja potilaan oikeus hyvään saattohoitoon tulee turvata. Kuolevien potilaiden inhimillistä ja tasokasta saattohoitoa on kehitettävä ja saatava se hoitopaikasta riippumatta kaikille mahdolliseksi. Saattohoitokotien kehittämät hoitomallit tulee saattaa osaksi yhteiskunnan muuta sairaanhoitojärjestelmää.” (kristillisdemokraattien vaaliohjelma)
Tulevaisuuteen sijoittuvassa Sci-fi-sarjassa Futurama ihmiset lähetetään vanhusten omalle planeetalle, kun he täyttävät 150 vuotta. Planeettaa vartioivat robotit eikä sinne ole pääsyä ulkopuolisilla. Planeetalla vanhukset kuljetetaan liukuhihnalla säiliöihin, joissa he näkevät virtuaalista unta leppoisista päivistä vanhainkodissa.
Fiktio pystyy käsittelemään vaikeaa aihetta monipuolisemmin ja rohkeammin kuin politiikka. Miten vanhenemiseen ja kuolemaan oikein pitäisi suhtautua? Millainen on hyvä vanhuus, millainen on hyvä kuolema? Poliittinen kieli puhuu rahasta, resursseista ja eläkeindekseistä. Aiheen hämmentävyys piiloutuu politiikassa helposti byrokraattisen diskurssin alle.
Arvoista puhuminen näyttää kyynisenä aikanamme helposti naiivilta, jopa naurettavalta. Lupaukset on todettu valheellisiksi ja ihmiset petollisiksi niin monesti, että ironia peittoaa ylevyyden kevyesti.
Tilanteesta hyötyvät ehkä hieman yllättäen kristillisdemokraatit, sillä kristillisdemokraatit pystyvät perustelemaan arvonsa historiasta, uskonnosta ja kulttuurista nostetuilla arvoilla uskottavammin kuin muut puolueet; yhdistämään arvot ja politiikan ilman, että lopputulos vaikuttaa tekopyhältä.
Perussuomalaisten vaaliohjelma taas on esimerkki epäonnistumisesta. ”Moraaliton meno ei saa jatkua, vaan arvot on laitettava tärkeysjärjestykseen. Vanhustenhuollon nykytilan kohentaminen on siinä järjestyksessä ensimmäinen”, julistaa ohjelma.
Mitä on tämä moraali, johon perussuomalaisten ohjelmassa viitataan? Onko jokaisella ihmisellä omansa? Vai onko moraali sitä, että kaikki, jotka haluavat kuolla yksin märässä sängyssä, nostavat kätensä ylös ja astuvat takavasemmalle?
”Mutta kun inhimillinen vanhuus maksaa”, rutisevat puolueet.
Eläkepommi räjähtää silmille eikä lapsillemme jää kuin maksettavaa. Matrix-tyyppisiin säiliöihin vaan ja kauniita unia.
Mutta huonomminkin voisi olla. Elokuva Children of Men (Ihmisen pojat) sijoittuu vuoteen 2027, jolloin maailmaan ei ole syntynyt uutta ihmislasta 18 vuoteen. Tulevaisuuden toivon puuttuessa ihmiset keskittyvät lähinnä sotimiseen ja toistensa vainoamiseen. Ihmiskuntaa odottaa elokuvassa vihoviimeisen eläkepommin posahdus, ei mikään todellisuuden suuren ikäluokan suutariksi jäävä tussahdus.
