Mediameteorologiaa vaalien alla

Kun vaalikampanjoiden viriämistä vielä odotellaan, voi aavistella vaalien mediailmastoa. Mediasään ennustaminen ei ole sen helpompaa kuin lomailmojenkaan, mutta yleisemmästä ilmastonmuutoksesta voi poimia eväät kahteen valistuneeseen arvaukseen.

Ensimmäinen ennuste on vähän tylsä, mutta todennäköinen usein vähän tylsää. Sen mukaan valtakunnallinen vaalijulkisuus virittyy loppusuoralla kahden puoluejohtajan välienselvittelyksi. Tämä kertoo siitä, että vaalijulkisuudessa suomalainen poliittinen järjestelmä, ja media olennaisena osana, on muuttunut entistä enemmän kaksipuoluehakuiseksi. Suuret puolueet ja valtavirtajulkisuus etsivät kuin hiljaisella sopimuksella ”kaksintaistelua”, jolla kansanvaltaan saataisiin hetkeksi sähköä ja ihmiset uurnille.
Odottaa sopii siis, että valtajulkisuudessa käydään hiukan nurinkurinen näytelmä. Siinä kaksi kolmesta suuresta puolueesta ottaa näyttävästi yhteen teemasta, joka on vielä arpomatta. Yhteenoton voimalla kaksintaistelun osapuolet saavat molemmat paljon median huomiota vaalien loppusuoralla. Huomiosta seuraa vähintään omien joukkojen aktivoituminen ja kohtuullinen vaalitulos.
Todellisuudessa mitään kaksipuoluejärjestelmää ei tietenkään ole. Kahakoitsijat menestyvät ja muodostavat sitten yhdessä hallituksen rungon. Kiistassa sivuun jääneen kolmannen puolueen ja sen johtajan osa on turhauttava.

Toinen valistunut aavistus on, että tällä kertaa eduskuntavaalien julkisuuden dynamiikka siirtyy toden teolla verkkoon.
Poliitikkojen verkkoblogeista tulee yksi kampanjan kiinnekohdista ja liikevoimista. ”Henkilökohtaiset” poliittiset päiväkirjat ovat jo ottaneet perinteisten poliittisten puheiden paikan politiikan julkisuuden välineenä. Siellä ehdokkaat yrittävät kilvan ottaa haltuun sitä yksityisen minän ja julkisen ajattelijan välistä maastoa, joka tekee verkosta välillä kiinnostavan – ja usein perin turhauttavan. Tyylilaji on vaikea, ja kuten puheidenkin kirjoittamisessa myös bloginpidossa eturivin poliitikot saavat epäilemättä apua. Ehkä jo seuraavissa vaaleissa kirjoitetaan ihaillen poliitikoista, jotka ”oikeasti kirjoittavat omaa blogiaan”
Poliitikkojen blogit eivät ainakaan vielä kovin paljon järkytä perinteisten tiedotusvälineiden ja poliitikkojen suhteita. Edelleen suurin osa meistä jättää käymättä ”paikan päällä” ja antaa television ja iltapäivälehtien referoida mehukkaimmat heitot. Mutta verkko tuo muutenkin vaaleihin ja kampanjointiin myös kosolti lisää uudenlaista ennakoimattomuutta.

Verkon kenties kiinnostavin ominaisuus on se, että siellä huomio voi hetkellisesti siirtyä yllättäviin paikkoihin. Voi kuvitella, että monissa kampanjapalavereissa myös kämmenet hikoavat entistä enemmän. Millaisia suhruisia kamerakännykkäpätkiä pääministeriehdokkaista on jo korpien kovalevyillä odottamassa sopivaa hetkeä? Jyväskylän joulukuinen paraati-itsemurha, Saddamin hirttäminen ja muut vastaavat esimerkit kertovat, kamerat ja nauhurit ovat nykyään päällä koko ajan, materiaali liikkuu ja ihmiset löytävät sen aivan eri tavalla neljä vuotta sitten.
Vaalikampanjan kuuma piste ei ehkä enää tällä kertaa olekaan televisiotentin ”kolmen suuren” pyöreä pöytä, vaan jokin toistaiseksi tuntematon internetin solmukohta.

Pessimistin ennusteet toteutuvat, jos mediavaaleissa näkyvät mediailmaston kehityksen yleisemmät trendit: yhtäällä yleisön huomion hajauttaminen yksilöllisiin kohderyhmiin ja räätälöityihin palveluihin ja toisaalla suuren yleisön tavoittelu moralisoinnin, henkilöpalvonnan ja päivittelyn keinoin.

Onneksi ilmasto ei määrää huomista säätilaa, ja ajan trendien ääripäiden välissä navigoivalle hyvälle journalismille jää vaaleissa vielä iso tontti pelattavaksi. Ehdokkaan, puolueen ja aatteen valinnassa tarvitaan moniäänistä, kysyvää ja näkemyksiä vertailevaa vaalijournalismia.