Yllättävän monet ihmiset eivät tiedä tai ymmärrä suomalaista vaalisysteemiä. Siksi on hassua, ettei vaalitavasta ja äänten laskennan menetelmistä keskustella julkisuudessa nykyistä enempää. Onko vaalitavan selittäminen liian vaikeaa? Avaisiko menetelmistä keskusteleminen liikaa tilaa nykyisen järjestelmän kritiikille?
Tässä blogissa on
kaksi kertaa aiemmin pohdittu sitä, olisiko ns. pitkien listojen vaali parempi kuin henkilövaali. Siis pitäisikö meidän äänestää puoluetta vai poliitikkoa?
Tämä valinta ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto vaalijärjestelmistä puhuttaessa, vaan systeemejä on monenlaisia. Tiesittekö esimerkiksi sen, että Suomen vuoden 1906 vaalilain mukaan äänestäjät saivat merkitä lippuun mielestään kolme parasta ehdokasta? Minä en ainakaan tiennyt, ennen kuin luin professori Hannu Nurmen mielenkiintoisen artikkelin (pdf) suomalaisesta vaalitavasta ennen ja tänään.
Toki artikkeli käsittelee osin sellaisia matemaattisia hienouksia, joista maallikko ei pääse perille, mutta toisaalta siinä puhutaan juuri sellaisista teemoista, joita pitäisi avata myös niin sanotulle suurelle yleisölle.
Keskeinen väite Nurmen kirjoituksessa on se, että kolmen ehdokkaan systeemissä todella luotettiin äänestäjien kykyyn ilmaista näkemyksiään. Myös vaalivapaus oli suurempi.
Jos tällainen systeemi toimi Suomessa sata vuotta sitten, voisiko se toimia nytkin? Innostaisiko se ihmisiä seuraamaan politiikkaa ja sen tarjoamia vaihtoehtoja nykyistä enemmän?
1 kommentti:
Terve,
Näkemyksesi on mielenkiintoinen ja hyvä. Ongelma vaalitavassamme on mielestäni siinä, että kansanedustajien keski-ikä nousee turhan korkeaksi.
Listavaalilla töitä tehtäisiin kärkinimien eteen, ja suurin vääntö käytäisiin puolueiden sisäisessä vallanjaossa; kuka pääsee listan kärkeen? Silloin puolueet saattaisivat nostaa nuorempia ehdokkaita listoille.
Toinen pohtimasi vaalitapa on myös kannatettava. Kun yksi ääni annettaisiin "omalle" ehdokkaalle, voisivat muut kilpailla ns. nousevan suosikin paikasta. Silloinkin nuoremmilla saattaisi olla paremmat mahdollisuudet ylittää äänikynnys.
D'Hontin menetelmä on demokraattinen, mutta suurten ikäluokkien vanhetessa se mielestäni luo sukupolvien välisen kuilun. Sanotaanhan, että jokainen eläkeläinen äänestää varmasti, kun taas nuorten äänestysaktiivisuutta on moitittu.
Vaalitapa vaatisi muuttuakseen kuitenkin isoja ponnisteluja. Aluksi ehdotankin, että poliitikot ja lehdistö voisivat vähitellen lopettaa hokemasta "Nuoret eivät äänestä" -mantraa. Sillä kuten Machiavelli toteaa (vapaasti lainattuna): "tarpeeksi kauan toistettuna valhekin muuttuu todeksi".
Eerik Heijari
eduskuntavaaliehdokas(kok.)
Lähetä kommentti