Brontën sisarusten teosten lueskelua nojatuolissa huopaan kääriytyneenä, kissa jaloissa torkkuen. Viikonloppuisin ehkä sämpylöiden leipomista ja rauhallista käveleskelyä kodin lähistöllä. Maailman menoa päivittelevää keskustelua kahvikupin äärellä ystävän kanssa. Kerran kuukaudessa saapuva pieni tukisumma, joka riittää juuri elämiseen, jos ei liikoja törsää.
Kun tästä vauhdikkaasta opiskelijaelämästä siirtyy joskus eläkkeelle, kaikki muuttuu. Tai no, kissa tuskin ainakaan on enää sama.
Äänestävän eläkeläisen ei tarvitse olla huolissaan: kaikki puolueet vannovat parantavansa eläkeläisten asemaa. Erityisesti sdp:n, kokoomuksen ja keskustan vaaliohjelmissa ollaan ikäihmisten ylimpiä ystäviä. Suurimpien puolueiden periaatteet ovat silmiinpistävän samanlaisia: kaikki ovat syvästi huolissaan erityisesti tulevaisuuden eläkkeiden ja hoivapalveluiden rahoittamisesta.
Kolmen suuren vaaliohjelmissaan esittämät rahoituskeinot muistuttavat niin ikään toisiaan. Eräs suosittu keino näyttää olevan vapaaehtoistoiminnan lisääminen. Kokoomus haluaa lisätä kansalaisjärjestöjen tukea ja painottaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan tärkeyttä vanhuksista huolehdittaessa. Keskustan mukaan ”lähiyhteisöt ja kolmas sektori on otettava tiiviimmin mukaan ikääntyneiden hoitoon”. Sdp:kin haluaa tukea eläkeläisjärjestöjen työtä ja laajemminkin edistää kansalaistoimintaa.
Vapaaehtoistyön esiinnosto kertoo hoivapalveluiden tulevaisuudesta. Maissa, joissa julkinen sektori heikommin huolehtii vähäosaisistaan, vapaaehtoistyö on arvossaan. Ovatko suuret puolueet suunnanneet katseensa jo tulevaisuuteen, jossa eläkeläisistä huolehtivat hyvinvointivaltion sijasta vapaaehtoiset järjestöt?
Entä keitä nämä vapaaehtoiset sitten olisivat? Jos minikokoinen ikäluokka ei riitä tulevaisuudessa edes täyttämään työpaikkoja, miten se voi riittää vapaaehtoistyöhön?
Toinen keino ratkaista eläkeläisten määrästä johtuva rahaongelma on patistaa eläkeläiset töihin. Sdp on kirjannut vaaliohjelmaansa, että eläkeläisten tulee halutessaan saada osallistua työelämään. Jos tulevaisuudessa eläkkeisiin ei enää ole varaa, mahdollisuus muuttuu pakoksi. Hyvästi leppoisat päivät nojatuolissa.
Kahdeksankymppisten työnteko ei ratkaise rahoitusongelmia, ainakaan jos uskoo kauppa- ja teollisuusministeriötä. Kansliapäällikkö Erkki Virtanen on näet tarkkaan laskenut, että ihmisen elämän viimeiset kaksi vuotta lääkkeineen ja raskaine hoitoineen ne vasta tulevatkin kalliiksi.
Yksikään poliitikko ei sentään ole vaalien alla keksinyt syyllistää liian hitaasta kuolemisesta.
3 kommenttia:
Kävin Lauran kirjoituksen innostamana katsomassa Tilastokeskuksen väestöennustetta. Epäilin nimittäin, että väestötiedoista voisi lohjeta muunlaisiakin tulkintoja kuin mitä kamreerit ehdottavat.
Eipä se tehnyt tiukkaakaan.
Kansliapäällikkö Erkki Virtanen väittää, että ikäryhmien keskinäiset suhteet kääntyisivät miltei päälaelleen 35:ssä vuodessa.
Vaikutelma syntyy siitä, että vuoden 2005 tilanne on sidottu indeksiin (=100). Vuonna 2030 vanhusten osuus on noussut 170:een. Työikäisten määrä on vastaavasti pudonnut "vain 90:een.
Asia ei näytä yhtä dramaattiselta, jos tiedetään, että kaksi kolmesta suomalaisesta on tällä hetkellä työikäisiä. Jos heidän osuutensa tippuu vaikkapa Virtasen ennustamat kymmenen pistettä, pudotus on sittenkin aika pieni.
Veronmaksajia riittää siis tulevaisuudessakin. Mutta onko verojen maksamiseen tahtoa?
Virtanen ei halua sitä ainakaan nostattaa. Se ei taida sopia nykyajan kamreereille.
Näin eläkeläisenä näen asian siten että meiltä ne rahat on kerätty. Joten kun eläkkeitä maksetaan, niin poltan savukkeita ihka omilla rahoilla.
Toisaalta eläkeläisiin kohdistetaan verokiskontaa. Eli ei olla tasarvoisia verokarhun edessä.
Erik
Lähetä kommentti