Viisi vuotta sitten kirjoitin yliopiston pääsykokeissa siitä, kuinka tavallinen kansa ajettiin marginaaliin uutisissa viidennestä ydinvoimalasta. Rakennuspäätöksen teki tuolloin eduskunta asiantuntijoiden suosiollisella avustuksella.
Olisi upeaa voida sanoa aikojen ja tapojen muuttuneen, vaan ei. Tarkkailkaa vaikkapa keskustelua ilmastonmuutoksesta. Äänessä ovat milloin elinkeinoelämä talouden puolijumalapuheenjohtajineen, milloin maan tai ydinvoiman ystävät. Me, tavallinen kansa, pääsemme parhaassa tapauksessa päivittelemään säätä.
Okei, kansalaisjournalismista on vauhkottu jo niin kauan, etten edes aloita.
Viime viikolla saimme eteemme ensimmäisen todellisen vaalitaistelun. Vihreiden Heidi Hautala uskaltautui avoimeen riitaan puhemies Paavo Lipposen kanssa.
Nahkurin ja hänen kuuluisan ortensa varjoon jäi valitettavasti taas se merkittävin seikka: etujärjestöjen rooli politiikassa.
Suomalainen politiikka on ennen kaikkea konsensusta. Tämä kävi minulle selväksi viimeistään kuukausi sitten, kun selvitin suomalaisen rikoksentorjunnan keinokokoelmaa. Kolmesta haastatellusta asiantuntijasta kolme sai palkkansa oikeusministeriöstä. Kaikki toivoivat, ettei juttumme saisi aikaan julkista keskustelua rikollisuudesta. Tulevat vielä tänne sotkemaan meidän ohjelmamme...
Lipposen ja Hautalan sanailussa oli pohjimmiltaan kyse siitä, kenen tutkimuksiin vedotaan. Hautala on kiitettävästi ajanut läpinäkyvyyttä niin EU:ssa kuin kotimaassakin. Hyvä niin, mutta miksei ydinvoiman lobbareita saisi uskoa siinä missä Maan ystäviä, kyseenalaisti Lipponen.
Oikein ajettu, oikein kyseenalaistettu. Minua jäi vain ihmetyttämään puhemiehen innokkuus ryhtyä valitsemaan puolia kuin hiekkalaatikolla konsanaan. "Kuka on mun kaa, kuka Heidin?" Hitto, käsillä oli kunnon keskustelu oikeasta asiasta!
2 kommenttia:
Viikonlopun Helsingin Sanomissa Hautala sanoi haistaneensa Lipposen puheen takaa "sylttytehtaan" ihan vaan lukemalla. Tarkistuksen ja jäljityksen hoitivat muut. Kuinkahan moni toimittaja haistoi saman?
On tietysti totta että Lipposen ja Hautalan yhteenotossa on oma turhauttava puolensa: se, että kiinnostuksen kärjen nappaa poliitikkojen nokittelu itse asian sisään.
Mutta myönteistä on kyllä -- tavallisen kansalaisenkin kannalta -- se, että itse kunkin valitsemien sanojen taustat tulevat näkyviin.
Pelkkä läpinäkyvyyden lisääntyminen ei tietysti anna valtaa kansalle. Mutta ydinvoiman kaltaisissa mutkittaissa ja arvoladatuissa kysymyksissä se on parempi kuin ei mitään. Vai mitä?
Lähetä kommentti