lauantai 17. maaliskuuta 2007

Energialla on monia asenteita maapallon kolkasta toiseen

Blogipostaaminen on sitten vaikeata kun on skotlantilainen kaveri vieraisilla. Ensisijaisesti sen vuoksi, että hän juo mielellään olutta aamusta iltaan, mutta toissijaisesti siksi että en ole muutamaan päivään puhunut mitään muuta kuin politiikkaa.

Tutkija Jari Lyytinen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivulla (€), että Suomi on jäämässä pahasti jälkeen energiapolitiikan edistyksellisyydessä. Syy tähän on se, että Suomi tukeutuu vanhankantaisiin energiajärjestelmiin, kuten tehottomaan sähkölämmitykseen. Vanhankantaiset energiamuodot, kuten polttoöljyn käyttö omakotitalojen lämmikkeenä (HS Talous, €), tiputtavat meitä kelkasta jatkuvasti.

Tämä on varmasti totta, ja Suomi joutuu häpeään jos sitä vertaa esimerkiksi Ruotsin edistykselliseen energiapolitiikkaan. Tai saman suuntaista energiapolitiikkaa molemmat harjoittavat, mutta Ruotsi pyrkii olemaan liikkeissään Suomea nopeampi.

Mutta silti väitän, että meillä skandinaviassa asiat ovat huomattavan hyvin, ainakin verrattuna Isoon-Britanniaan. Ensinnäkin, väestömme ja koko yhteiskuntamme infrastruktuuri on paljon pienempi ja ketterämpi kuin britannian kaltaisissa väestöltään isoissa ex-imperiumeissa. Me pienemmät kansakunnat voimme vaihtaa lamput ympäristöystävällisempiin versioihin ja määrätä, että tästä edespäin talot on rakennettava tietyllä tavalla. Asia on erilailla britanniassa, missä suuri osa taloista on rakennettu ennen 1900-lukua, ja sellaista infrastruktuuria on vaikeaa nyt jälkikäteen muuttaa. Muutos olisi liian raskas.

Eikä haluakaan ole aivan samalla tavalla kuin meillä täällä Pohjoismaissa. Kyllä, skotlantilainen kaverini ihmettelee ja ihailee energiaystävällistä taloamme ja sitä miten kierrätämme kaiken ja pesemme vain täysiä koneellisia astioita tai pyykkiä. Mutta, takaisin kotona Glasgow'ssa hän asuu valtavassa 1800-lukulaisessa kerrostalossa, jossa ei ole kierrätyspisteitä ja lämmitys tapahtuu kaasulla kahden tunnin ajan aamulla ja illalla. Tällä tavalla vähän jälkeenjäänyttä systeemiä on vaikea muuttaa. Meillä asiat ovat onneksi toisin.

Ei kommentteja: