keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Superyliopistolainen jälkijunassa

Monet vaaliagendat ovat pendolinoja; esimerkiksi superyliopistoja koskeva keskustelu on opiskelijoiden osalta auttamattomasti jälkijunassa. Meidän nuorten tulee äänestäjinä katsoa peiliin. Opintotuenkin korotusta odotimme monta vuotta mykkinä. Oletimme, että pelkästään opiskelijajärjestöjen vaatimukset saavat opintotuen nousuun. Jos suurimpien puolueiden kampanjalupauksia on nyt uskominen, kasvaa opintotuki tulevalla hallituskaudella sen 15 prosenttia. Meidän tulee varmistaa lupaus keskittämällä äänemme vaaleissa niille, jotka edustavat erityisesti opiskelijoita Arkadianmäellä.

Opintotuen köydenveto on pitkään ollut trendiaihe, joka jättää katveeseensa helposti uudemmat tärkeät kysymykset. Puolueiden jäykät vaalikampanjat eivät tartu tuoreisiin aiheisiin elleivät nuortenjärjestöt itse nosta agendoja keskusteluun. Poliitikan kankeutta kuvaa osuvasti myös tiettyjen oppiaineiden opiskelijamäärien säätely. Niitä ei edelleenkään räätälöidä vastaamaan työmarkkinoiden tämänhetkistä kysyntää.

Tekniikan akateemisten liiton toiminnanjohtaja Heikki Kauppi toivoo, että etenkin tekniikan alan ylimmässä koulutuksessa satsattaisiin määrän sijasta laatuun: ”Insinöörien määrällä kilpailu on muutenkin Suomen kannalta tuhoon tuomittu linja. [..] On koko kansakunnan tulevan menestyksen kannalta välttämätöntä korottaa teknillisten yliopistojen valtion budjetista tulevien määrärahojen tasoa vähintään 150 miljoonalla eurolla tulevassa hallitusohjelmassa.”

Eilen tellu-uutisissa näytettiin, kuinka TAIKin opiskelijat ilmaisivat mielenosoituksella vastustuksensa Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhdistämisestä. Taideaineiden opiskelijat pelkäävät, että heidän kaupallinen riippumattomuutensa on vaarassa, ja että taideaineiden merkitys vähenisi Sailaksen työryhmän kaavailemassa ”superyliopistossa”.

Vaikka taikkilaiset näkevät Sailaksen säkeet miltei saatanallisina, niin elinkeinoelämä antaa yliopistojen yhteen sulautumiselle siunauksensa ja sellaiset 200 miljoonaa euroa siihen päälle.

Kysymys kuuluukin, tulisiko opiskelijoihin satsata myös kehittämällä heidän opinahjojaan vastaamaan enemmän elinkeinoelämän vaateisiin? Jos tulisi, niin eikö opiskelijoiden tulisi pyrkiä tuomaan mielipiteensä päätöksentekoon muun muassa siitä, mitkä ovat ne koulut, jotka yhdistyisivät huippuyksiköiksi?

Sailaksen johdolla työskennellyt työryhmä mieltää, että ”maailmanluokan yliopistoa” koskevat päätökset tulisi tehdä jo tämän vuoden aikana. Huippuyliopiston kohtalosta päättää siis jo seuraava hallitus ja ehkä sinunkin äänestämä ehdokkaasi.

Heikki Kauppi vertaa etenkin teknillisten yliopistojen rahoitusta opiskelijaa kohti talvisotaan: ”Kansainvälinen kilpailu on luonteeltaan totaalista ja insinöörikoulutuksen globaalissa laatukilpailussa vastustajilla on suhteellisesti viisinkertainen henkilö- ja kymmenkertainen materiaaliylivoima.”

Ehkei Sailaksen ryhmän ehdotelma valtionhallinnosta irtautuvasta yliopistosta ole välttämättä niin huono asia taideopiskelijoillekaan. Hätään olisi ehkä enemmän aihetta, jos yliopistojen hallinnollista yhdistämistä valtion alaisuudessa jatketaan ilman lisärahoitusta.

Maailman menestyneimmät yliopistot ovat itsenäisiä ja vapaita. Ne muistuttavat toimintatavoiltaan enemmän yrityksiä, jotka etsivät lahjakkuuksia campuksilleen.

Suomen koulutusjärjestelmä on peruskoulutuksen kattavuudeltaan hyvä. Matkalla oppilaasta opiskelijaksi terä kuitenkin tylsistyy: suomalaisista yliopistoista maailman 500 parhaan listalle mahtuu vain kolme - eivätkä ne ole lähelläkään kärkeä.

Lähde: Heikki Kaupin kirjoitus Vieraskynä-osiossa Helsingin Sanomissa 26. helmikuuta 2007

8 kommenttia:

Laura Lehtinen kirjoitti...

Minusta tuntuu aika käsittämättömältä, että taideaineet vastustavat kuulumistaan huippuyliopistoon.

Onko todella parempi olla riippuvainen valtiosta kuin kaupallisista tukijoista?

Toisaalta, jos suuria tuloksia ei voi syntyä kuin köyhyydestä ja kärsimyksestä, mihin huippuyliopistoa edes tarvitaan?

Todelliset huiputhan ovat aina tulleet kehnoista oloista, ja kanavoineet epätoivonsa yhteen asiaan, jossa ovat sitten voineet loistaa.

Itse elämä on sivuseikka, tärkeintä on kuoleman jälkeinen ihailu ja tieto siitä, että "taide elää ikuisesti". Näin ainakin muille kuin itse kärsijälle.

Eikö tällaista ajattelua voisi soveltaa myös insinööritieteisiin?

Antti Laakso kirjoitti...

Yliopistojen vertailu on tyhjänpäiväistä, koska missään ei ole tehty kunnollisia ja toimivia mittareita tällaiseen vertailuun.
Talouselämän viljelemä huippuretoriikka on tylsämielistä ja narsistista. Yliopistojen tehtävä on kouluttaa ihan tavallisia ihmisiä tavallisen työelämän tarpeisiin. Ei Suomi tarvitse yliopistoilta pientä "huippujen" etujoukkoa, vaan hyviä, asiansa osaavia ja sivistyneitä työntekijöitä, joille akateeminen koulutus ei ole noussut hattuun.
Minä en ainakaan halua olla talouselämän määrittelemä "huippuyksilö", en missään enkä milloinkaan. Huipulta on vain yksi suunta, ja se on alaspäin.

Laura Lehtinen kirjoitti...

Ja mitä opintotukikeskusteluun tulee, suurin osa opiskelijoista pärjää nykyisellä tuella mainiosti.

Lähes kaikki opiskelijat saavat rahaa vanhemmiltaan, asuvat vanhempiensa omistamissa asunnoissa tai tienaavat niin että tulorajat paukkuvat.

Opiskelijoiden hyysäämisestä säästyvät rahat voi käyttää vanhusten tai varattomien lapsiperheiden tukemiseen.

Maija Saari kirjoitti...

Kiitoksia Laura ja Antti hyvistä huomioistanne. Aihe on kovin kiinnostava ja kuten varmasti huomaatte, niin nyt hyvinkin "pinnalla". Minua huvittaa seurata lehdistä professorien nokkapokkaa siitä millaisia huippuyksikköjä ollaan tulevaisuudessa luomassa. Meidän opiskelijoiden mieleipiteitä asiasta ei noteerata ainakaan painomedioissa laisinkaan.

Antti Laakso kirjoitti...

Mitä opintotukeen tulee, suurin osa opiskelijoista ei pärjää mainiosti. Aika moni yrittää kaiken lisäksi elää itsenäisesti ilman vanhempien tukea.

En tiedä, Laura, oliko kommenttisi tuista huonoa sarkasmia vai oletko tosissasi. Liikumme ehkä hiukan eri piireissä, mutta minun tuttavapiiriini kuuluu vain muutama näistä "lähes kaikista", joilla menee niin erinomaisesti. Kannattaisiko etsiä seuraa ihan tavallisista nuorista? :)

Se on kyllä totta, että monet nuoret odottavat, että elintaso säilyy samana, kun kotoa muutetaan opiskelemaan. Oma auto tuntuu olevan useille itsestään selvyys, samoin se, että soluasumista ei edes harkita opintojen alussa. Ehkä asenteissa olisi vähän korjaamista.

En silti usko, että vanhukset hyötyvät yhtään opintotuen matalasta tasosta. Kaikkia etuisuuksia pitäisi korottaa yhtä lailla, kun elinkustannukset nousevat.

Jos opintotukea ei pian nosteta, rikkaiden lapsilla on mahdollisuus elää leveästi isin ja äidin hyysäämänä, mutta normaaliopiskelijoiden asema vain heikkenee. Toivottavasti tulevat kansanedustajat kannattavat sekä opiskelijoiden, vanhusten että lapsiperheiden tukemista. Eiköhän Suomessa ole tähän varaa.

Laura Lehtinen kirjoitti...

Todella, sarkasmini oli aika huonoa, kun sitä ei meinannut sarkasmiksi tunnistaa:)

Uusimmassa opiskelijalehti Aviisissa oli aiheesta mielenkiintoinen artikkeli. Siitä selvisi esimerkiksi, että Espanjassa opiskelijoiden vanhempien oletetaan elättävän heidät, jos vanhemmat katsotaan varakkaiksi.

"Lapset" asuvatkin usein kotona jopa kolmekymppisiksi puuttellisten tukien takia.

Varattomien lapset taas saavat mennä töihin opintojen ohella tai eivät opiskele ollenkaan.

Saa nähdä, jos opintotuki todella nousee, mistä löytyy seuraava porsaanreikä, jolla opiskelijoita voidaan kiristää. Vallankäytön määrä kun tuppaa aina pysymään vakiona...

Laura Lehtinen kirjoitti...

Ja Aviisin kyseinen artikkeli löytyy täältä:

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=04/2007&id=39df884

Kuinkahan moni "omin avuin" elämässä selvinnyt asuisi vanhempiensa kanssa lähemmäs nelikymppisenä, jos Suomessa vanhempien tulot syynättäisiin yhtä tarkkaan?

Antti Laakso kirjoitti...

Ok, Laura, sori minun puolestani tuo vähän syyttävä painotus kirjoituksessani. Jos oli sarkasmisi huonoa niin oli sitä kai myös meikäläisen medialukutaito. Riittäisikö selitykseksi, että olin koko viime viikon ottamassa vastaan ennakkoääniä? Siinä jos missä aivot alkavat lyödä välillä tyhjää. Seurauksena mm., että varsinaisessa blogikirjoituksessani tiistaina ilmoitin vaaleihin olevan aikaa vielä kaksi viikkoa. Onneksi äänestin ennakkoon, muuten olisi voinut olla vähän hiljaista äänestyspaikalla silloin kahden viikon päästä...